"Minä olen viheliäinen raukka, kun en voi edes auttaa teitä puolustautuessanne…"
Enempää hän ei ehtinyt. Venäläisten luoti lävisti samassa hänen sydämensä ja sammutti silmänräpäyksessä hänen elämänsä, Nyt vuosi tuvassa ensi kerran veri tässä taistelussa.
"Jumala olkoon hänen sielulleen armollinen", kuiskasi nuori tyttö, kumartui nuorta miestä kohti ja levitti liinan hänen kasvoilleen.
Tämä hänen osanottavaisuutensa sai myöskin palkintonsa, sillä juuri hänen kumartuessaan Pekkalan Eerikin yli suhahti toisen luoti aivan hänen ylitsensä, niin että hänestä olisi aivan varmaan tullut toinen uhri, jos hän olisi seisonut suorana.
Samassa huudahti Yrjö Kinnunen väsyneellä äänellä:
"Minä olen haavoittunut."
Ilma kirkaisi ja hyökkäsi esiin, niin että juuri paraiksi ehti ottamaan ukon käsivarsilleen.
Melkein samassa silmänräpäyksessä näkyivät Niilon vastenmieliset kasvot ikkunassa.
"Ah, nyt hän on minun", huusi hän riemuiten itsekseen ja hyppäsi ketterästi tupaan, kiskaisi Ilman luokseen, niin että Yrjö-vanhus, joka menetti tukensa, kaatui valittaen lattialle.
Turhaan nuori tyttö pyysi ja rukoili. Punatukkainen oli taipumaton. Silmänräpäyksessä oli ovi avattu.