"Kuka on teille siitä kertonut?"
"Olen itse kokenut."
"Ah, selittäkää."
Kapteeni kertoi silloin seuraavaa:
"Aamulla läksin pikku retkeilylle Tuulijoelle, sata miestä mukanani. Erääseen paikkaan olivat talonpojat kuitenkin kaataneet metsää etumurrokseksi, ja koettaessani päästä sen ylitse ympäröi meidät valtava talonpoikaislauma, jossa oli myöskin melko joukko sotilaita. Tein voitavani, mutta vihdoin minun täytyi palata menetettyäni puolet miehistäni. Maa oli karua, ja kun me emme tunteneet sitä niin paljon kuin olisi tarvinnut päästäksemme ehein nahoin, menetin vielä lisää miehistöäni. Palattuani puolen tunnin kuluttua oli jäljellä ainoastaan kymmenen miestä ja…"
"Mikä on hänen nimensä, joka anasti vesitse tulevat kuormastot?" kysyi Rajevski ankarasti.
"Olen kuullut häntä sanottavan Spofiksi!"
Rajevski ei vastannut mitään pitkään aikaan. Hän oli ruvennut käyskentelemään nopeasti ympäri huonetta.
"Vai niin", ajatteli hän, "nyt tästä näyttää kaikesta päättäen muodostuvan tosileikki. Tämä pieni sota on mitä vaarallisin sotajoukolle, joka ei tarkoin tunne paikkoja. Sitäpaitsi ovat suomalaiset taitavia tällaisessa sodankäymistavassa, jonka ohella maan laatu heitä erinomaisesti tukee. Kuulkaapa, kapteeni", jatkoi hän pysähtyen pöydän ääreen ja laski kätensä mahdollisimman yksityiskohtaiselle Näsijärven ja sen ympäristön kartalle, "teidän täytyy oppia tarkoin tuntemaan seutu, sillä…"
Rajevski ei ennättänyt puhua loppuun, ennenkuin ovi aukeni ja toinen hänen ajutanteistaan astui sisään. Ajutantin takana näkyi punatukkainen miesolento, joka vilkuili Rajevskiin kavalin katsein.