— Mutta, — sanoi Hiukka, joka tähän saakka kummastellen oli katsellut sotilaiden puuhaa ja kuullut heidän hämäriä vihjauksiaan, — minun mielestäni teidän pitäisi esiintyä suorina minua kohtaan, jollei muun tähden, niin ainakin siitä syystä, että teitä on kohdeltu täällä hyvin. Syttyykö sota todellakin maassa? —
Tämän kuultuaan Onnikin käänsi katseensa jäällä liikkuvista joukoista molempiin sotilaihin.
— Niin, — vastasi näistä pitempi alussa vähän hämillään Hinkan nuhtelevien sanojen johdosta, mutta kohta jälleen reipastuen; — niin, se on totta. Meillä ei ollut sydäntä sanoa sitä teille eilen illalla, mutta aikomuksemme oli kuitenkin kertoa siitä nyt, sen voi Kärki todistaa, — lopetti puhuja kääntyen toveriinsa.
— Kokko puhuu totta, — vakuutti Kärki.
— Emme tahtoneet häiritä hyvää yörauhaanne. —
— Mutta miksi sitte olette tulleet ennen noita? — kysyi Nella hieman epäilevästi ja osotti jäälle.
— Siksi, että tahdoimme katsastaa, olisivatko ne pitkänuttuja, — vastasi Kokko.
— Täällä ei semmoisia ole, — urahti Hiukka jyrkästi.
— Sitä parempi, — arveli Kärki. — Mutta ei niiden pitäisi kauan viipyäkään. —
Ukko Hiukka kynsäsi mietiskelevästi korvallistaan. Hän ei tiennyt oikein, mitä uskoa. Viimein hän kysäsi osottaen joukkoon päin, joka tällä välin oli ehtinyt kappaleen lähemmä: