— Tukholma, — vastasi patrullin johtaja tunnussanaksi ja sai samassa yhtä unisen vastauksen:
— Fperjot! — [— Eteenpäin! —]
Kun valesotamiehet olivat ehtineet jonkun sylen ulkopuolelle solan suuta, syntyi aika melu vahtikujalla. Syynä tähän oli se, että vahtivuoro muuttui vankikopilla heti paon jälkeen. Patrullin päällikkö oli silloin mennyt koppiin ja tutkinut sitä lyhty kädessä. Ja kun hän ei täällä tavannut ristisielua, meni hän tuota pikaa solan pohjoispäähän tarkastamaan siellä olevaa vahtia. Jos hän olisi tullut muutamia minuutteja ennemmin, olisivat pakolaiset ehdottomasti joutuneet kiinni.
Niin pian kuin vahdin päällikkö solan pohjoispäässä sai kuulla, että neljä miestä, joiden etunenässä kulkeva oli antanut oikean tunnussanan, olivat äskenikään sivuuttaneet solan, komensi hän heti kymmenen kasakkaa ratsuille, jotka samassa läksivät ajamaan takaa rohkeita karkureja.
Pakolaiset olivat tällä välin painautuneet metsän tiheikköön, joka tähän aikaan vielä ulottui solaan saakka. Pitkältä eivät he kuitenkaan päässeet, kun jo etumaiset kasakat olivat aivan heidän kantapäillään. Nyt oli nopeus suureen tarpeeseen, sillä jos pakolaisten onnistui pujottautua vielä vähänkään syvemmä tiheään ryteikköön, olisi kasakkojen ollut mahdoton saavuttaa heitä.
Ja aivan kuin äänettömästä sopimuksesta pakolaiset samassa kääntyivätkin yht'aikaa ympäri ja antoivat aseidensa ammahtaa sinne päin, mistä vainoojien ääntä kuului:
Pyssyjen pauketta seurasi samassa hurja ulvonta vihollisten puolelta. Sitte vallitsi jälleen hiljaisuus. Kun pakolaiset aikoivat suunnata askeleensa erään pellon poikki, joka häämötti epäselvästi heidän edessään, häpsähtivät he yhtäkkiä kuullessaan aivan edessään varoiteltavan ruotsiksi:
— Älkää menkö sitä tietä. Joudutte suoraan vihollisten eteen, joista vast'ikään olette päässeet. —
Hämmästystä seurasi riemu, kun pakolaiset sarastavan päivän hämyssä tunsivat varoittajassa Onnin ja tämän toverit. Kysymyksiä ja vastauksia tulvi satamalla kummankin puolin ja lopulta sai Onni selitetyksi, että hän oli tovereineen ollut aikeessa mennä aamun koittaessa venäläisten leiriin myymään herneitä ja perunoita. Tätä sanoessaan näytti hän kolmea vieressään olevaa suurta säkkiä. Tällä kauppamatkallaan olivat he toivoneet voivansa urkkia ilmi vankien olinpaikan.
Tällä välin seisoi vankien vapauttaja vähän loitompana muista nojaten erästä puuta vasten koettaen niin paljon kuin mahdollista kätkeä kasvojaan.