Pitemmälle hän ei päässyt, sillä samassa pantiin käsi hänen suulleen, jolloin taanoinen — tst — kuului kautta majan.
Muutamien minuuttien kuluttua oli myöskin Kokolla ja Kärellä samallainen lahja kädessään. Mielellään olisivat he laskeneet ihmettelynsä kuuluviin, mutta tuntematon pidätti heidät samalla tavalla kuin luutnantinkin.
Vangit katsoivat viimein viisaimmaksi estelemättä ja ääntä päästämättä seurata salaperäistä henkilöä, joka tällä odottamattomalla tavalla tuli heitä pelastamaan.
Päästyään ovesta ulos näkivät he kummallisen haamun, päällä pitkä venäläisen sotamiehen viitta, joka ulottui jalkateriin saakka, Tukeva musketti täydensi univormun.
Hökkelin ovi sulettiin huolellisesti ja telki pantiin jälleen paikoilleen. Tämän jälkeen alkoi marssi varovin, täsmällisin askelin. Kun pakolaiset saapuivat solan pohjoispäähän, pysähtyi opas ja vei käden huulilleen merkiksi, että oli noudatettava suurinta varovaisuutta.
Tällä kohden solaa oli vahtina kymmenkunta sotamiestä. Ja kun oli aselevon aika, ei valppaudesta pidetty niin suurta lukua kuin sodan aikana.
Eräästä pienestä, aivan solan suulle pystytetystä majasta, joka oli saman kokoinen ja näköinen kuin vankien äsken jättämä, häämötti heikko kynttelin valo, jota paitsi kovat äänet ilmaisivat, että vahtimiehistö tappoi ikävää aikaansa juoden ja pelaten.
Kuta lähemmä solan suuta saavuttiin, sen levottomammaksi näytti opas tulevan. Viimein hän pysähtyi ja viittasi vangeille, että nämä kyyristyisivät piiloon erään tykkilavetin taa. Sitte hän ryömi yksinään jonkun matkaa eteenpäin, mutta palasi pian takasin, tarttui toisella kädellä Valter Jernfältiin ja toisella antoi muille merkin seurata. Muutamien askeleiden päässä oli kolme muskettia solan seinää vasten. Sanaakaan sanomatta ojensi hän aseet pakolaisille ja asetti heidät riviin vahtipatrulliksi. Heti paikalla oivalsivat nämä, mikä oli tällä tarkoituksena ja antautuivat sen vuoksi kaikessa tuntemattoman johtajan ohjattaviksi.
Valepatrullille huusi nyt solan suusta uninen ääni:
— Kto tam? — [— Kuka siellä? —]