Kasakkaleirissä Paloisissa oltiin aivan toista mieltä. Elka oli niin nolostunut, kuin ikinä olla voi. Jemela raivosi kuin villipeto, sillä hän se juuri oli ollut vahdissa solan pohjoispäässä silloin kun vangit karkasivat. Sitä paitsi oli kaksi hänen parasta pistooliaan tipotiessään. Ja se ei ollut pieni juttu sekään.
Hän vannoikin sen tähden verisesti kostavansa, niin pian kuin sopiva tilaisuus siihen ilmenisi.
Valkeni sitte lokakuun 27 päivä 1808, tuo Suomen sotahistoriassa niin merkitsevä päivä. Tänä päivänä näet loppui päällikköjen Lehdossa tekemä välirauha. Kello yhden aikaan päivällä piti vihollisuuden jälleen alkaa.
Jo aikaiseen aamulla olivat kaikki joukot Iisalmella tarttuneet aseisiin ja odottivat täysin taistelukuntoisina venäläisiä.
Suurimmassa mielen jännityksessä kulki Sandels edestakasin ennen mainitussa huoneessa Fredriksdahlissa. Hän näki selvästi vihollisten hankkeista, että nämä tekisivät hyökkäyksen sillä kellon lyömällä, jolloin välirauha loppuu. Ja hänen ihmettelynsä kasvoi sitä suuremmaksi, kun äkkiä von Fieandt riensi hengästyneenä huoneeseen ja kertoo sydän kurkussa, että vihollinen oli jo alkanut hyökkäyksen ja että kapteeni Brusin, joka aamupäivällä oli lähtenyt venäläisten etuvahdeille jättämään muutamia yksityisiä kirjeitä ja tuomaan omat kenttävahdit pääjoukkoon, oli palannut takasin vihollisten ankarasti ahdistellessa.
— Mutta kellohan ei ole vielä kuin vähän yli 12, — virkkoi Sandels.
— Te olette ehkä erehtyneet, luutnantti? —
— Ei, ei… katsokaa itse, — vastasi tämä osottaen ulos ikkunasta. —
Tuolla tulee kapteeni Brusin! —
Vähän tämän jälkeen seisoikin Brusin brigaadin päällikön edessä ja vahvisti luutnantti Fieandtin sanat lisäten:
— Saavuttuani kirkon luona olevien etuvartioiden luo tapasin kreivi Tolstoin, ruhtinas Dolgorukin ajutantin. Hän huomautti minulle, että välirauha oli päättynyt, jonka johdosta minä, ottaen esiin kelloni, huomautin puolestani, että oli vielä kokonainen tunti jälellä. Siihen hän vastasi: — meidän kellomme on yksi ja sillä hyvä. Niin nopeaan kuin mahdollista komensin kenttävahdiston kokoon ja tulin äsken ikään tänne vihollinen mitä ankarimmin ahdistellen kantapäilläni —
Kun kapteeni Brusin oli lopettanut, vetäytyi Sandelsin suu purevaan hymyyn ja tehden käännöksen kantapäällään hän virkkoi: