Elka ei ollut uskoa silmiään. Oliko se todellakin Oiga? Mutta tuokion kuluttua hän näki, että hän se oli kun olikin. Nuolena viskautui Elka heponsa selästä, heittäytyi tytön luo ja nosti hänet pystyyn.
Olga heräsi. Samassa parahti hän uudelleen.
— Nyt olet kuitenkin joutunut käsiini, — sähisi Elka hammasta purren.
— Ja hevin et enää niistä pääse. —
Olga ei vastannut mitään. Melkein tiedotonna antoi hän viedä itsensä pois. Kun oli ehditty kulkea satakunta syltä, kääntyi hän ympäri ja sanoi osottaen Katriin päin:
— Pelastakaa toki nainen! —
— Mikä sillä akkaluuhkalla sitte on? — kysyi Jemela ilkeästi hymyillen.
Silloin Olga heitti häneen niin inhoa ilmaisevan katseen, että Jemela nolona vetäytyi etemmä.
Puoli tuntia tykistön tulon jälkeen niemen kärkeen alkoivat tykit jyskiä heittäen tulta ja tuhoa noin 300 sylen päässä olevaan Linnan kylään.
15.
"On taitoa, ryskyä, paukkinaa tuon Virran äyräällä; savupilvehen peittyvi järvi ja maa, tult' iskevi pilvestä. Jyly ilmoiss' on kuin pitkäisen, maa järkkyvi hurmeinen."