— Soo-o, — virkkoi kasakka pilkallisesti, — siinä on ihan hyvä ollaksesi enkä minä… —
Jemela ei ehtinyt lausetta loppuun sillä ovi aukeni samassa rajusti.
Elka ryntäsi sisään.
— No, onko tyttö jo taipunut? — kysyi hän ankaralla äänellä.
Kun Jemela aikoi vastata, estyi hän siitä taas, sillä nyt alkoivat tykit rannalla jyskyä. Tähän yhtyivät muualtakin venäläisten tykit. Suomalaisten pattereissa ei myöskään oltu myöhäisiä vastaamaan. Muskettien pauke sekottui vähitellen tykkien kumeaan jyskeeseen ja niin oli hurja, korvia särkevä jyly täydessä vauhdissa.
Jemela ainoastaan pudisti päätään mitään virkkaamatta.
Kun Elka huomasi, että köydet rasittivat Olgaa, leikkasi hän ne nopeasti poikki huutaen Jemelan korvaan:
— Tällä kertaa hän ei tule pääsemään pakoon! —
Tykkien jyske lakkasi sikäli, kuin venäläiset alkoivat hyökkäyksensä.
Sitä vastoin kiihtyi kiväärituli kuumimmilleen. Paukkeesta päättäen
Elka ja Jemela arvasivat, että taistelevat lähenivät Linnan kylää.
— Kohta olemme herroina täälläkin, — virkkoi Elka, — ja sitten luulen pääsevämme sen verran rauhaan, että voimme juoda sinun häitäsi. —
Vaikka Olga oli vapautettu siteistään, ei hän kuitenkaan ollut noussut ylös. Hän pysyi edelleen pitkällään kasvot käsien peitossa ja kuuman kyynelvirran juostessa pitkin poskia.