Juho seisoi kuin puustapudonneena.
— Jumalan kiitos, että toki osaa puhua, — ähki Juho itsekseen. — Ei se sitte kummitus olekaan. —
Ja näin sanoen vanha palvelija luikki nolostuneena ulos, mutta riensi kiiruimman kautta ilmoittamaan toisille palvelijoille, että "jumalanenkeli" oli tullut takasin terveenä ja reippaana.
Useampia kertoja tarvitsi majurin käännellä Olgaa puoleen ja toiseen ja tarkastella häntä joka taholta, ennen kuin tuli vakuutetuksi, että hän se siinä oli. Ja kun hän viimein sai tämän päähänsä, avasi hän uudelleen sylinsä, painoi tyttöä rintaansa vasten niin hellästi kuin omaa lastaan.
— No, Jumalan kiitos, että olet täällä jälleen! Sanohan nyt kaikista ensiksi, miten Valter jaksaa, sitte saat kertoa omat kuulumisesi. —
Punastuen korviaan myöten vastasi Olga:
— Hyvin hän jaksaa. Käski kertomaan tuhansia terveisiä teille ja
Amalialle. —
— Niin, kuulehan, — tokasi majuri hymyillen. — Nyt ei sinun enää tarvitse peitellä meiltä mitään. Amalian on onnistunut valloittaa tuo tohtori tuolla ja sinun lienee parasta tunnustaa, että olet anastanut linnoituksen nimeltä Valter Jernfält. —
Kun Olga punottaen ja nauraen oli tunnustanut anastuksensa, painautui seura istumaan ja nuori kasakkatyttö kertoi kohtalonsa juurta jaksain. Hänen lopetettuaan, sanoi Patrik Jernfält:
— Minä en tahdo ainoankaan syntisen kuolemaa, mutta parasta se sentään oli että isäsi kaatui. Nyt voit sinäkin hengittää vapaasti ja kaikessa rauhassa tarvitsematta pelätä vihollisen tuloa. —