Tähysteltyään hetken aikaa virkkoi Hiukka:
— Näkyvät olevan Savon jääkärien puvussa. —
Tulevat sotamiehet olivat niitä, jotka Kokon johdolla olivat saattaneet Olgan Niemeen. Kun he olivat täällä paripäivää levänneet ja perinpohjin virkistyneet matkan vaivoista, läksivät he paluumatkalle saavuttaakseen brigaadin Pulkkiiassa.
Kokko tunsi heti ukko Hiukan ja tämän tyttären ja huusi jo etempää:
— Terve, vanha hiihtomies! Pitkän matkanhan sinäkin olet tehnyt
Lehtoniemestä saakka tyttärenpoikaasi tapaamaan.
Hiukka ja Nella vaihtoivat jonkun aikaa katseita äänettöminä. Olivat nähtävästi hämillään odottamattomasta tuttavuudesta. Mutta kun sotamiehet tulivat lähemmä, tunsi Hiukkakin Kokon.
— Ah, — virkkoi hän iloisesti, — sinähän se olit meillä yötä, kun tyttärenpoikani päähän pisti ruveta sotamieheksi! —
— Oikein arvattu, ukkoseni, — vastasi Kokko lyöden hiihtomiehelle kättä. — Se oli muuten hyvä kauppa, se. Voin näet kertoa teille, että pojasta on paisunut jo koko mies ja hän on paraita jääkärejä Savon brigaadissa. —
— Vai niin, — ihmetteli Hiukka ilon sädehtiessä hänen silmistään.
— Hän siis elää! — huudahti Nella pannen kädet ristiin rinnoilleen.
— Jumalalle kiitos! —