Samassa heräsi Duncker tajuntaan. Nähtyään, mitä oli tekeillä, sanoi hän heikolla äänellä:
— Minä olen kohta lopussa. Tunnen kuoleman lähestyvän nopein askelin.
Jättäkää minut, pelastakaa itsenne. —
— Ei, me emme jätä teitä ryssien käsiin, — virkkoi Kärki, — ja sen tähden… —
Duncker keskeytti hänet:
— Mutta minä käsken tottelemaan…. hyvästi… —
Savolaiset tottelivat, panivat Dunckerin varovasti maahan ja murtautuivat sitte hurjalla rohkeudella tiheiden vihollisrivien läpi. Vain muutamia harvoja joutui vangiksi.
Näin päättyi Hörneforsin taistelu ja näin sai sankarikuoleman yksi Suomen joukon kaunistuksista, yksi viidennen brigaadin uljaimmista uroista.
Yön tullen harhailivat kolme ystäväämme ilman päämäärää etelään päin. Muutaman onnellisen sattuman kautta tapasivatkin he aavistamattaan eräitä elossa olevia tovereitaan ja sittemmin pääjoukon.
He olivat tällöin niin nääntyneitä nälästä, janosta ja vaivoista, että vaivoin pystyssä pysyivät. Miehuus kuitenkin oli entisen vireä, urhoutta ja lujuutta vielä oli olemassa vaikka uusiin taisteluihin.
5.