— Olisinpa minä ollut mukana! —
— Herra varjelkoon! — ehätti väliin Nella, Onnin äiti ja ukko Hiukan tytär. — Vähäkö siinä vielä oli, että kolme sutta viime talvena raatelivat isäsi. Pitäisikö sinunkin — — —
— Mikä on tapahtunut, antaa sen olla sillään, mitä siitä enää puhua, — keskeytti ukko Hiukka kädellään viitaten. — Tuonen neito on ottanut Pekan haltuunsa ja Tuonelan tuvassa on elo ehompaa kun täällä, se on varma, se. —
Roihuava liesi sai ukko Hiukan jälleen hilpeälle mielelle. Lämmiteltyään perin pohjin kohmettuneita jäseniään hän nousi ylös, taputti Onnin vaaleakutrista päätä ja sanoi:
— Lähdetäänpäs nyt hakemaan hallipartoja. —
— Isä, isä, viettekö todellakin pojan mukaanne tuommoiseen jumalan ilmaan? — hätäili Nella pelästyneenä.
Ukko Hiukka ällistyi.
— Otan pojan mukaani, — toisti hän äänellä, jossa selvästi kuulosti suutahtamista. — Ei kait Onni ole enää mikään maitoparta vai mitä, poika? Pelottaako sinua, jos lunta tupruaa silmiisi? —
— Ei toki, iso-isä, — vastasi reipas poika, — antakaa minun vain lähteä mukaan. No, no, äitiseni, älkää nyt suuttuko, — jatkoi hän sivellen hellästi äitinsä poskea. — Tarvitseehan isoisä apua susia kantaessa ja — — —
— Minä menen sinun edestäsi, — keskeytti Nella, — ja — — —