Hammasta purren ja kiroillen mittaili urhea kapteeni Malm aamulla aikaisin toukokuun 10 päivänä kiivain askelin Iisalmen kirkon edustaa. Hän oli joukkoineen seisonut aseissa koko yön hautausmaalle piiloutuneena odotellen niitä venäläisiä, jotka huhun mukaan aikoivat hyökätä mainittuun paikkaan, missä vihollisella oli useampia varastomakasiineja.
Tietämättä siitä, että kenraali Klercker, ylikomentaja Oulussa, oli lähettänyt majuri Bosinin hävittämään Juuassa venäläisten varastoja, oli Sandels jo käskenyt Piipossa olevan Grotenfeltin lähettämään 50 miestä ja yhden upseerin anastamaan makasiineja Iisalmessa. Tämän sai tehdäkseen luutnantti Clementeoff. Myöhemmin tuli käsky Klingsporilta, että Sandels antaisi 150 miehen mennä viime mainittuun paikkaan ja, jos mahdollista, myöskin Kuopioon ottamaan kiinni venäläiset kuormastot ja hävittämään makasiinit. Tämän tehtävän uskoi Sandels urhealle Malmille, joka 80 länsipohjalaisen ja 20 savolaisen kanssa läksi matkalle.
Kun Malm täten saavutti muut joukot Iisalmessa, katsoi hän itsensä kyllin vahvaksi uskaltaakseen käydä ahdistelevan vihollisen kimppuun.
Mutta juuri hänen kiroillessaan, niin kuin edellä mainittiin, ja tömistäessään maata lämpimikseen, kun näet yöllä oli ollut tavallisen kolakka, tulee eräs talonpoika aika hamppua tieltä esiin ja pyytää saada puhutella suomalaista päällikköä.
— Mikä hätänä? — kysäsi Malm, josta oli mieleen tämä yksitoikkoisuuden keskeytys.
— Vihollinen on kaikessa rauhassa majaillut tänä yönä Taipaleen kylässä. —
— Valehtelet! — kiljasi kapteeni Malm.
— En, en valehtele. Totta kai sen tiennen, kun olen samasta kylästä. —
— Paljoko vihollisen väkeä on? —
— Eipä paljo päälle puolentoista sadan. —