— Mene vain, Mikko! Sinä tiedät, että voit luottaa uskollisuuteeni.
Mutta tuletko isää enää näkemään, se on tietämätöntä. —
— Toivotaan parasta. Jää hyvästi, rakkahin Elsa! —
— Hyvästi! Jumala kanssasi! —
Suutelo vielä ja Pekka Harisen reipas pojanpoika oli poissa.
7.
Elämä Niemessä Valter Jernfältin lähdön jälkeisinä päivinä oli ikävää ja yksitoikkoista, kuten tavallista rakkaan ystävän lähdettyä joko ainaiseksi tai epämääräiseksi ajaksi.
Patrik Jernfält oli sietämättömän äreä ja pitkät ajat voi hän kävellen edestakaisin työhuoneessaan höpistä itsekseen minkä mitäkin.
Eräänä päivänä ilmaisi hän Amalialle, että hän suoraan sanoen oli suutuksissaan siitä, että Valter oli pakoitettu jättämään hänet entiseen kolkkoon elämään.
— Mutta olenhan minä ja Olga sinulla, — sanoi Amalia hyväillen ukon poskia.
— Onhan tuo sitäkin, lapseni, mutta toista on kuulla puhuttavan tykkien jyskeestä ja miekkojen kalskeesta; silmiensä edessä näkee kirottujen pitkätakkien juoksevan kuin… —