Kenraali Tutshkow vanhempi on nyt saanut venäläisen joukon päällikkyyden. Ja niitä on kappaleen 10:ttä tuhatta miestä, jota vastoin Sandelsin joukossa, viidennessä brigaadissa, on vähän päälle 1,200 miehen. Meidän on siis tapeltava melkoista ylivoimaa vastaan, mutta tästä huolimatta toivomme voivamme pidättää vihollista siksi, kunnes ehkä saamme apuväkeä.

Savon jääkäreissä on kolme sotilasta, jotka eniten ovat itseään kunnostaneet, nim. Kokko, Kärki ja eräs Onni-niminen 17-vuotias poika Lehtoniemen kärestä. Kaikki nämä kuuluvat Sulkavan komppaniaan, joka on paras koko jääkärirykmentissä. Monet kerrat olen nähnyt heidän osottavan sekä urhoutta että kestävyyttä ja ollapa meillä edes kymmentuhantinen semmoisia poikia, niin eipä ennättäisi kovinkaan monta viikkoa kulua, ennenkuin venäläinen olisi omien rajojensa takana. Mitä jäntevyys ja miehuus saavat aikaan, sen on Malm selvästi näyttänyt. Ja jos hän olisi saanut tarpeeksi tukea, ei olisi itse Dolgorukikaan, joka 2,000 miehellä hyökkäsi Sortavalaan, saanut häntä peräytymään.

Varsinaisena syynä peräytymiseen Kuopiosta ei ollut vihollisen ylivoima, jolle suomalainen miehuus lukemattomat kerrat on pitänyt puolensa, vaan juuri se seikka, että vääpeli Brunow, joka on ollut Karjalassa vakoilemassa vihollisen liikkeitä, laittoi sanan, että tuhannen miehen suuruinen vihollisparvi riensi pikamarssissa Nilsiään päin. Sandels oivalsi, että tämän liikkeen tarkoitus oli niin ajoissa kuin mahdollista miehittää Iisalmi ja siten katkaista hänen peräytymisretkensä pohjoiseen.

Tämän tähden joudutti brigaadin päällikkö melkein salaa lähtöä Toivolasta. Kun venäläiset tulivat tänne, tapasivat he ainoastaan tyhjän leiripaikan ja muutamia päiviä sitte kuulin kerrottavan, että he tämän nähtyään olivat ensin nolostuneet ja sitte niin vimmastuneet, että unohtivat takaa-ajonkin vähäksi aikaa. Ja kun viimein ryhtyivät siihen, oli se jo myöhäistä.

Täällä olemme nyt kokoontuneina Iisalmen kirkolle odottamassa monta vertaa mieslukuisemman vihollisen hyökkäystä, jota ei kovin kauan enää tarvinnekaan odotella. Hyvä henki vallitsee toki koko brigaadissa ja jokaisella on se hiljainen lohdutus, että Sandels on tekevä kaikki ottaakseen arvokkaalla tavalla vastaan Tutskowin, joka kopeasti jo on kehuskellut, että viimeinkin on saanut meidät satimeen.

Joka päivä tulee riveihimme suurempia ja pienempiä miesparvia ja vähästäkin avusta, jonka näin saamme, kasvaa miehuutemme myötäänsä.

Parasta on kuitenkin se, että brigaadin päällikkö itse on niin lohdullinen. Voi melkein sanoa, että hän on joka paikassa saapuvilla. Teoin ja neuvoin auttaa hän aina tarvitsevaa. Hänen ystävällisyytensä yhtä paljon kuin järkähtämätön oikeamielisyytensäkin ovat tehneet hänet siinä määrin sotamiesten rakastamaksi, että se on aivan tavatonta. Lopuksi tahdon mainita yhden tärkeimmistä syistä siihen, miksi suomalainen soturi niin iloisella luottamuksella lähtee taistelun pyörteisiin Sandelsin johdolla ja melkein aina voittaa. Miehet näet luulevat, että päällikkö on liitossa onnen kanssa. Ja seuraus tästä on se, että sotilas ilomielin häntä seuraa. Tämmöinen henki sotajoukossa tekee sen melkein voittamattomaksi. Malmin loistava retki Laatokalle on myöskin lisännyt tätä miehuutta ja luottamusta.

Nyt täytyy minun lopettaa tällä kertaa, koska minä ja Tavastjerna lähdemme vakoilemaan Maaninkaan päin. Lähetän sedän viehättäville tytöille paljon sydämmellisiä tervehdyksiä ja toivon, ettei rauha koskaan rikkoutuisi kauniissa Niemessä.

Sedän uskollinen
Valter Jernfält. —

— Siis ei mitään erityistä tervehdystä minulle, — ajatteli Olga, kun vanhus oli lopettanut lukemisen. — Niin, mutta jos oikein asiata ajattelen, oli kuitenkin hyvä, ettei hän minulle erityisesti tervehdystä lähettänyt. Hän arvaa asianlaidan ja siitä tahdon häntä sydämmellisesti kiittää, kun hän palaa takasin. —