— Tohtorilla, — virkkoi Olga nauraen.
Näki selvään majurin kasvoista, että hän oli odottanut toista vastausta, sillä ällistystä ilmeni hänen katseessaan. Hänen onnistui kuitenkin heti haihduttaa tämä.
— Vai niin, — sanoi hän — olet kiusannut häntä tohtorilla, mutta onko sinulla mitään syytä siihen? —
— En tiedä, — vastasi Olga, — se on vain minua huvittanut. —
— Hm, hm, — arveli majuri yskien ja pysähtyi nuoren kasakkatytön eteen. — Sanoppa minulle yksi asia. Eikö Amalia ole sinua kellään kiusannut? —
Kysymys tuli niin äkkiä, ettei Olga saanut sanaa suustaan. Sen sijaan levittihe petollinen puna hänen kauneille kasvoilleen.
— No, — jatkoi majuri ankaran puoleisesti, — aijotko vastata? Eikö hän ole koskaan kiusannut sinua kellään? —
— Ei, — vastasi Olga tuskin kuultavasti ja käänsi kasvonsa poispäin, jotka vielä olivat punan vallassa.
— No, — virkkoi majuri istuutuen pienelle turvepenkille vastapäätä
Olgaa, — koska hän ei ole sitä tehnyt, niin teen sen minä. —
Olga vuoroin kalpeni, vuoroin punastui. Nyt hän olisi tahtonut olla jossain kaukana, hyvin kaukana, vajota vaikka maan alle.