Majurin katse kiisi itsestään puutarhan käytävän päähän ja se, mitä hän siellä näki, oli kivettää hänet paikalleen. Käytävän päässä, siihen oli vain pari syltä, seisoi kaksi miestä, aseissa kiireestä kantapäähän saakka.
— Haa! — huusi toinen heistä, — joka ei ollut kukaan muu kuin sotnikka Elka. — Tuossa hän on! —
Ja näin sanoen aikoi hän hyökätä kauhistuneen Olgan kimppuun. Mutta samassa hypähti majuri päättävästi väliin ja sulki tien.
10.
— Hän… hän… lapseni, minun lapseni…! — voihki Elka astuen majurin eteen. — Anna lapseni takasin! —
Tämän sanoi kasakka jokseenkin selvällä ruotsin kielellä.
— Sinun lapsesi, — virkkoi Patrik Jernfält häpsähtäen. — Sinun lapsesi! —
— Niin, hän se on, minä en erehdy, — vastasi Elka ja oli katseillaan niellä säikähtyneen Olgan. — Hän on äitinsä ilmikuva. Oi, miten olen etsinyt pientä tyttöäni näinä pitkinä vuosina! Tuskin uskalsin toivoakaan, että hän olisi vielä hengissä ja tuossa hän nyt on! —
Kylmä hiki nousi Patrik Jernfältin otsalle. Kului hyvän aikaa, ennenkuin hän selveni hämmästyksestään. Viimein hän sanoi:
— Ellet ole erehtynyt, niin kerro, missä olet lapsesi kadottanut. —