— Hän on jo saanut käskyn pikaisesti vetäytyä tänne päin, — keskeytti Sandels. — Kuitenkin saamme nyt käyttää tätä toimettomuutta, johon olemme tuomitut, siten, ettemme ole toimettomia — sanoi hän pannen erityisen painon viimeisiin sanoihin. — Vihollinen valmistautuu kaikin voimin ajamaan meidät täältä. Ja jos sen onnistuu, niin menee siltä miestäkin. Mutta, — jatkoi hän näyttäen jokseenkin levottomalta, — minä en ole nähnyt luutnantti Jernfältiä sen jälkeen kuin hän kolme päivää sitte läksi tiedustelumatkalle Paloisiin? Tietääkö teistä kukaan, miten hänen on käynyt? —
— Emme, — vastasivat kaikki yhteen ääneen ja Duncker lisäsi:
— Olisi suuri vahinko, jos mies olisi joutunut vangiksi. Hän on ripeimpiä upseereja jääkäripataljoonassa. —
Sandels aikoi vastata, mutta melu talon pihalla esti hänet siitä,
Kaikki upseerit riensivät ikkunaan ottamaan selkoa, mitä oli tekeillä.
— Ompa aika poromekko, — sanoi Fahlander, — Minusta ainakaan ei näytä sotamieheltä. —
— Ei hän siltä näytä, — säesti Malm.
— Mutta luja poika sittenkin, — huomautti Duncker. — Kas, nyt repii mekkonsa riekaleiksi ja paljastaa rintansa vahdille. Kuulkaa, miten kiljuu! —
Kaikki painoivat korvansa ikkunalasia vasten, jolloin he kuulivat seuraavat nuorekkaalla, mutta sentään hieman käheällä äänellä huudetut sanat:
— Minun täytyy päästä brigaadin päällikön puheille. Monen urhon elämä riippuu siitä! —
— Vai niin, sekö asiana, — virkkoi Sandels väistyen ikkunan luota. — Luutnantti, — sanoi hän sitte von Fieandtille, joka äsken oli tullut huoneeseen, — minä tahdon puhutella tuota miestä. —