Ja kasakkatyttö ylväästi nostaen päänsä pystyyn vastasi:
— Jos siitä rangaistaan, että puhuu totta, niin olkoon menneeksi. Minä tyydyn, antakaa mikä rangaistus tahansa. —
Tutshkow loi Olgaan läpitunkevan katseen, pyöräytti sitte ratsunsa ympäri ja ratsasti asunnolleen kuulustelemaan vankeja.
13.
Oli yö, synkkä ja pimeä. Raskaita pilviä liikkui taivaalla, Silloin tällöin putoili suuria vesipisaroita maahan.
Salmen pohjoisessa päässä oli viheliäinen risuhökkeli. Katto oli peitetty lahoneilla lehvillä. Tämä hökkeli oli kolmen suomalaisen vankila.
Majan edustalla seisoi uninen vahtisotilas. Kiroillen siivotonta säätä nojautui hän hökkelin nurkkaa vasten, laski kiväärin käsistään ja pani käsivartensa ristiin rinnoille.
Ja ennen pitkää hänen matala kuorsaamisensa ilmaisi, että hän oli vaipunut virkistävään lepoon.
YÖ, niin kuin sanottu, oli sateinen. Tämä tietysti lisäsi pimeyttä.
Muutamien kyynärien päähän hökkelistä oli eräs ihmisolento pysähtynyt vähää ennen vahdin vaipumista uneen. Hiljoilleen hiipi salaperäinen olento vahdin luo ja läheni sitte majan ovea, joka oli teljetty paksulla rangolla, minkä helposti voi nostaa sijoiltaan.