Tuossa Kyrönsaarella, ahtaassa salmessa, on Savonlinna.
Oletkos koskaan, kansalainen, Pihlajavettä kulkien lähestynyt Savonlinnan korkeita muureja kun illan taruinen hämärä vallitsee, tai kuutamolla, kun varjot linnan muureilla ja torneilla mieleesi johtavat menneitä aikoja? Ei mikään Suomen linnoista puhuttele harmailla muureillaan niin mahtavasti mieltä kun Savonlinna korkeavuorisen ja metsäisen Kyrönniemen varjossa.
Ehkä olet, kansalaiseni, astunut Alppien vierteet, nähnyt Rheinin mainiot rannat ja linnarauniot. Mieleesi ehkä on vihdoin pistänyt lähteä Suomenkin kauneutta ihailemaan. Sinun varallesi kirjoitan muistelmani Savonlinnasta, joka muinoin veristen taistelujen kestäessä varustettiin Itäsuomen tueksi verivihollisia vastaan. Sittemmin ovat rauhan päivät koittaneet Savon kokeneelle kansalle, linna on riisunut sota-asunsa ja jäänyt menneiden aikojen muistona Savonmaan keskelle todistamaan sitä kansamme kestäväisyyttä, jonka voittona on nykyisyys.
Rajavarustukseksi oli Savonlinna perustettu Savonmaan keskelle, keskelle tuon "suomalaisen mahdin", jonka pieliksi luotiin
"Äänisjärvi, Pohjanlahti,
Auran rannat, Ruijan suu".
Pähkinäsaaren rauhanteossa v. 1323 sovittu raja on ensimäinen tunnettu raja, joka eroitti Suomalaiset Suomalaisista. Raja kulki Säämingin halki kolme peninkuormaa lännempänä Savonlinnaa. Venäjän puolelle rajaa siten jäivät Laitatsillan, Haapa- ja Kyrönsalmet.
Länsipuolella rajaa asuviin Suomalaisiin juurtui Paavin usko; Kreikan usko istutettiin Suomalaisiin rajan itäpuolella. Uskonnollinen vimma teroitti veljesten miekat toisiansa vastaan ja nyt alkoi tuo surullinen verisen rajasodan näytelmä, jossa Suomalainen oli Suomalaisen verivihollinen vuosisatojen kestäessä. Tulta leimuavia ja verta höyryäviä ryöstöretkiä tehtiin alinomaa kummaltakin puolen rajaa veljesvihollisia vastaan, Suomen puolelta usein Ruotsalaisten, Karjalan puolelta Venäläisten yllyttävällä johdolla. Sillä välin kuljettiin rajan kummaltakin puolen, toinen toisensa kaskea niittämässä.
Suomenpuoliset nimittivät Suomalaisia veljiänsä rajan itäpuolella
Venäläisiksi; nämät puolestaan Suomenpuolisia Ruotsalaisiksi.
Keskuksena tuossa surullisessa taistelussa oli aikoinaan Savonlinna
varaväkineen.
Kuitenkin on syystä sanottu että Ruotsin tehtävä historiassamme oli suomalaisten heimojen yhdistäminen Suomen kansaksi. Tuo tehtävä valitettavasti vaan jäi puolitekeille. Ensimäinen mies, jonka mielessä se näyttää selvenneen aatteeksi, oli Juhana herttua, jonka nuoruuden unelmat suomalaisuuden keskellä kuvailivat. Tosin ei tämä aate hänen Suomen herttuana ollessaan voinut täydessä laveudessaan ilmaantua. Vasta hänen kuninkaaksi tultuaan mietteensä selvemmin astuvat silmiin. Suurin osa Käkisalmen lääniä valloitettiin ja lakkaamattomat retket Savonlinnasta ja Käkisalmesta Syvärijoelle ja Äänisjärveä, suomalaisuuden luonnollista rajaa kohti ikään kuin ennustivat Aunuksen valloittamista ja kaiken Karjalan yhdistämistä saman valtikan alle.[1]
Kuolema hänen pyrintönsä keskeytti. Synnyttämä aatteensa jäi elämään. Karjalan vaakunaan, joka kauhistuttavana muistona veljesten verivihasta kuvaa kaksi toistansa vastaan kohotettua, miekalla ja sapelilla varustettua kättä, on Juhana piirtänyt testamenttinsa tulevaisuudelle.