Heti isännöitsijän poistuttua hän meni sisään Hetherwick kintereillään ja sulki sitten huolellisesti oven heidän jälkeensä. Mutta vilkaistuaan ympärilleen arkihuoneessa, johon he olivat tulleet — se oli hieman siivoton ja kehnosti kalustettu — Hetherwick astui suoraan takan luokse ja osoitti uunin reunuksen yläpuolella riippuvaa, vanhuuttaan tahrautunutta ja haalistunutta valokuvaa.
"Tuossa on heti selvä ja merkitsevä todistuskappale!" hän huudahti.
"Tiedättekö, mikä tuo on, Matherfield?"
Matherfield katsoi osoitettuun suuntaan ja pudisti sitten päätään.
"Minulla ei ole siitä hämärintä aavistustakaan", hän vastasi. "Näen, että se on jonkun vanhan kirkon valokuva — siinä kaikki."
"Se on kuuluisa Sellithwaiten seurakunnan kirkko!" selitti Hetherwick. "Yksi Englannin kauneimpia kirkkoja! Katselin sitä — vain pikimmältään — käydessäni siellä. No niin, miksi on tämän miehen huoneessa Sellithwaiten kirkon kuva? Hannaford oli Sellithwaitesta."
"Se on joka tapauksessa tärkeä seikka", myönsi Matherfield. "Tänään pääsemme todella eteenpäin!" Hän silmäili valokuvaa tarkemmin. "Upea, vanha rakennus, kuten sanoitte", hän jatkoi. "Yksistään se, että hän on ripustanut kuvan seinälleen, todistaa, että hän on kiintynyt siihen. Sellithwaitelainen, todennäköisesti. Mutta siitä kaikesta saamme kyllä selon. Tarkastetaanpa nyt huonetta!"
Hetherwickin mielestä ei siellä ollut paljoakaan nähtävää. Asunnossa oli arkihuone, makuuhuone ja pieni kylpyhuone. Kalustus oli yksinkertainen, vanha ja jokseenkin kulunut; koko sisustus viittasi siihen, ettei huoneen asukas ollut kovinkaan varakas; ainoana varallisuuden merkkinä olivat pukeutumispöydän kalusto, hieno, joskin paljon käytetty seurustelupuku, joka oli heitetty sängynlaidalle ja huolellisesti laskoksiin taitetut ja silitetyt vaatteet makuuhuoneessa. Arkihuoneen hyllyllä oli joitakuita kirjoja, etupäässä lääketieteellisiä teoksia, muutamia henkilökuvia, pääasiallisesti opistolais- ja koululaisryhmiä, seinillä; keskellä lattiaa oli pöytä, jolla oli sekaisin kirjoja, kirjoitusvehkeet ja paperia. Matherfield alkoi penkoa niitä.
"Katsokaahan tuota!" hän huudahti äkkiä, osoittaen irtolehti-kalenteria, joka oli asetettu nojalleen kirjoituspöydän reunustaa vasten. "Huomatkaa päivämäärä! Maaliskuun kahdeksastoista! Juuri sinä päivänä Hannaford sai leponsa. Tai, ihan täsmällisesti puhuen, se oli edellinen päivä. Oikeastaanhan Hannaford kuoli yhdeksäntenätoista — kello — paljonkos se olikaan! — joka tapauksessa hyvin varhain aamulla. Mitä tästä käy selville? Se, ettei Ambrose ole ollut täällä kahdeksannestatoista päivästä lähtien. Siis — halloo!"
Käännellessään imuparperilehtiön ympärillä viruvia irtonaisia papereja hän oli äkkiä saanut käteensä sähkösanoman; yhtä äkkiä hän sysäsi sen Hetherwickille.
"Katsokaas!" hän huudahti. "Sepä löytö! Paras — tähän mennessä!"