"Ennen kuin lähdemme, herra, vilkaiskaa vielä kerran tuolla vastapäätä olevaan pihaan ja sen ympäristöön. Oivalsin juuri, miten voimme päästä sinne. Katsokaahan, herra Hetherwick, tuon pihan ja sen viereisen — oikeanpuolisen — talon välistä muuria — sen tuo pää on jokseenkin matala. Jos tuon talon isäntä sallii meidän mennä hänen takapihansa lävitse, niin — käsitättekö?"
"Kyllä", myönsi Hetherwick. "Koetamme sitä. Mutta ensin Robmoren puheille — tulkaa!"
Hän pisti vihanneskauppiaan emännän käteen joitakuita hopeakolikkoja ja laskeutui kadulle. Pari lyhyttä selitystä täydensi ne tiedot, jotka Mapperley jo oli kertonut etsiville, ja sitten Robmore nyökkäsi konstaapeliin päin, joka seisoi likellä kiihkeän innokkaana.
"Olemme haastattaneet häntä, herra Hetherwick", hän sanoi. "Joskus hän on täällä toimessa päivällä, joskus yöllä. Hän mainitsi tuon paikan kummastuttaneen häntä, ja perin omituista on, että vaikka hän on ollut tässä piirissä yli vuoden ajan, hän ei ole kertaakaan nähnyt ainoankaan ihmisen menevän eikä tulevan tuosta ovesta; eikä hänellä ole vähintäkään aavistusta, minkälainen liike siellä on, jos siellä ylimalkaan on joku liike."
"En ole milloinkaan nähnyt siellä mitään enkä ketään", vahvisti konstaapeli. "En mihinkään aikaan — en päivällä enkä yöllä. Kun jouduin tälle vartiopaikalle noin viisitoista kuukautta takaperin, oli ovi äskettäin laitettu ja maalattu ja lasisirpaleet juuri pantu muurin harjalle. Mutta totta on, etten ole kertaakaan nähnyt kenenkään käyvän siellä."
"Eiköhän mennä sisälle?" ehdotti Hetherwick. "Mielestäni on meillä yllin kyllin syytä siihen, tiedämmehän siksi paljon. Etsimämme naiset saattavat olla siellä. Olin äsken tuolla vastapäätä silmäilemässä pihalle, jonne voimme päästä helposti menemällä tuon oikealla puolen olevan rihkamakauppiaan myymälän lävitse ja kiipeämällä muurin yli hänen takapihaltaan. Mitä arvelette, Robmore?"
"Olen samaa mieltä!" vakuutti tämä. "Kun nyt olemme puuhassa, niin suoritamme sen loppuun asti. Parasta lienee minun puhutella kauppiasta, herra Hetherwick — minä pistäydyn ensiksi hänen luokseen ja kutsun teidät sitten sisälle."
Toiset jäivät odottamaan, kun taas Robmore astui myymälään sen isännän puheille. He näkivät heidän keskustelevan muutamia minuutteja; sitten tuli Robmore ovelle ja viittasi toisia lähemmäksi.
"Asia on selvä. Saamme mennä hänen pihansa lävitse ja hän lainaa meille portaat, joilla pääsemme muurin ylitse", ilmoitti hän syrjässä Hetherwickille. "Sain häneltä myöskin lisätietoja — hän tuntee ne kaksi miestä, joiden hallussa viereisellä pihalla oleva rakennus on; hänen kuvauksestaan päättäen ne epäilemättä ovat Ambrose ja Baseverie. Paikka on muka ollut heillä lähes puolitoista vuotta, ja hän luulee heidän käyttävän sitä laboratoriona — kemiallisena tai jonakin sentapaisena. Mutta he kuuluvat näyttäytyvän harvoin — joskus hän ei ole nähnyt heitä moniin päiviin, jopa viikkokausiin yhteen menoon. Tavallisesti he ovat siellä öisin — hän on nähnyt siellä valoa joka aikaan yöstä. No niin — eteenpäin!"
Tarkastusmatkalla oleva joukkue asteli yksimielisenä jonona pienen, pimeän myymälän läpi takapihalle portaita kantavan juoksupojan johtamana. Portaat pystytettiin välimuuria vasten sen matalammalle kohdalle. Virkapukuinen konstaapeli ensimmäisenä kiipesivät kaikki kuusi miestä yksi kerrallaan harjalle ja hyppäsivät toiselle puolelle. Paikka näytti autiolta ja elottomalta. Kuten Hetherwick oli huomannut vihanneskauppiaan vierashuoneesta katsellessaan, olivat ikkunat paksun värikerroksen peitossa. Siitä huolimatta lähestyi niitä kaksi tahi kolme miestä, etsien sellaisia kohtia, joista väri olisi raappiutunut pois, ja koettaen tirkistää sisälle. Mutta rohkeampana ja valmiimpana toimimaan konstaapeli marssi suoraan ovelle.