"Mitä nyt!" kysyi Robmore uteliaana. "Pistikö jotakin päähänne?"
Hetherwick osoitti vainajan asentoa.
"Tuollaiselta — juuri tuollaiselta näytti myöskin Hannaford kuollessaan rautatievaunussa?" hän kuiskasi. "Ensimmäisten merkkien jälkeen — ymmärrättehän — hän heittäytyi taaksepäin ja — kuoli. Juuri tuolla tavoin, ikäänkuin olisi rauhallisesti vaipunut uneen — saattaako, saattaako tämäkin —"
"Käsitän ajatuksenne", jupisi Robmore. "Myrkytetty! Entä — niin — että toinen mies?"
"Baseverie!" pamautti Hetherwick.
"Niin, miksi ei? Päästäkseen eroon rikostoveristaan! Mutta — tämä lompakko! Tarkastetaanpa, mitä se sisältää! Ohuudesta päättäen ei siinä ole kovinkaan paljoa."
Lompakon yhdestä lokerosta hän otti esille nipun huolellisesti taivutettuja seteleitä ja selaili niitä hätäisesti.
"Sataviisikymmentä puntaa", hän ilmoitti. "Entäs tämä paperi? Erään newyorkilaisen pankin maksettavaksi asetettu kahdensadan punnan suuruinen osoitus. New Yorkiin, kas vain! Sinne hän siis aikoi! Entä tämä?" Hän käänsi toista paperia. "Katsokaas, herra Hetherwick! Hän on tilannut matkustajapaikan Maraticista, joka lähtee tänä iltana. Hm! Ja Matherfield on Southamptonissa väijymässä Baseverieta! Taidanpa alkaa vähän käsittää juonta."
"Mitä arvelette?" tiedusti Hetherwick.
"No niin, minusta näyttää, että Baseverie on mennyt edeltäkäsin ottamaan vastaan jalokivilipasta ja että Ambrosen piti seurata häntä, kun Baseverie oli saanut saaliin haltuunsa, yhtyä häneen siellä, minkä jälkeen he livistäisivät voittoineen. Mutta nähkääs, mille nimelle hän oli tilannut matkalipun! Ei Ambroselle, vaan herra Charles Andrewsille! Ja Baseverie on Basing. Basing ja Andrews. Lienevätköhän ne harjoittaneet täällä liikettä sen nimisinä?"