"Toivoakseni sallitte käydä teitä katsomassa", pyysi Hetherwick. "Tämä juttu kiinnittää mieltäni peräti, ja kenties on minulla joskus kerrottavana siitä teille jotakin."
"Se olisi meistä hyvin mieluista", sanoi Rhona. "Annan teille osoitteen. En kuitenkaan aio olla joutilaana — jollette tule iltaisin, niin olen otaksuttavasti poissa kotoa."
"Minkälaista työskentelyä suunnittelette?" tiedusti Hetherwick.
"Arvelen ryhtyä kanslia- tai konttoritöihin", selitti Rhona.
"Asia on siten, että harjaannuin sellaisiin jo Sellithwaitessa.
Osaan konekirjoitusta, kirjeenvaihtoa, kirjanpitoa, ranskan- ja
saksankieltä — minulla on varsin hyvät tiedot ja taidot."
"Älkää pitäkö minua uteliaana", virkkoi Hetherwick äkkiä. "Isoisänne ei toivottavasti unohtanut teitä jälkisäädöksessään — olen kuullut, että hän oli tehnyt sellaisen."
"Kiitos!" vastasi Rhona. "Hän ei unohtanut. Hän määräsi kaikki minulle. Nyt minulla on noin kolmesataa puntaa vuodessa — pikemminkin enemmän. Mutta eihän minun silti pidä istua joutilaana homehtumassa, eikö niin?"
"Hyvä!" kehui Hetherwick. "Mutta — jospa se sinetöity kuori löydettäisiin! Jos se kerran oli sadantuhannen punnan arvoinen hänelle, on se sadantuhannen arvoinen hänen ainoalle perilliselleenkin. Sitä kannattaa etsiä!"
"Löydettäneenköhän mitään?" arveli tyttö. "Koko juttu on verhottu salaperäisyyteen, eikä minulla ole aavistustakaan sen ratkaisusta."
"Aika!" lohdutti Hetherwick. "Ja — kärsivällisyys."
Pian hän poistui ja poikkesi Brick Courtille, jossa Kenthwaiten asunto sijaitsi.