Pian hän ja Hetherwick poistuivat jalokivikauppiaan myymälästä. Hollis opasti kumppaninsa kadun poikki ja kääntyi sitten kapeaan kujaan.
"Näytän teille miehen, joka muistaa rouva Whittinghamin paremmin kuin kukaan muu koko Sellithwaitessa", hän selitti nauraen. "Paremmin kuin Malladalekaan. Mainitsinhan teille, että hän ollessaan täällä asui 'Valkoisessa Karhussa'? Senjälkeen on tämän mainion hotellin koko henkilökunta muuttunut johtajasta kengänkiilloittajaan saakka — en usko, että siellä on ainoatakaan sellaista miestä tai naista, joka oli siellä kymmenen vuotta takaperin. Mutta tämän kujan toisessa päässä on mies, joka aikoinaan oli 'Valkoisen Karhun' eteisvahtina — Amblet Hudson on hänen nimensä — ja jolla nykyisin on täällä perin kodikas pikku ravintola; pistäydymme hänen luonaan. Hän on hieman omalaatuinen mies, ja jos hänet saadaan puhelemaan niin tavallisesti häntä kannattaa kuunnella."
KUUDES LUKU
Mustenäytteitä
Hollis käveli edelleen korkeiden mustuneiden, ikkunattomien seinien reunustamaa kujaa pitkin, poikkesi sitten äkkiä pienelle pihalle ja pysähtyi vanhan, puolittain vuoratun talon seinään upotetun oven edustalle.
"Tämä on omituinen, vanha paikka", hän huomautti olkansa ylitse.
"Mutta sen isännältä saatte lasin yhtä hyvää portviiniä tai sherryä
kuin mistä hyvänsä muualta Englannista — hän tuntee vieraansa!
Tulkaa sisään!"
Hän meni edellä tarjoiluhuoneeseen, jollaista Hetherwick ei ollut ennen nähnyt — siisti, kodikas sali, jonka seinälaudoitus ja katto olivat vanhaa tammea; avoimessa takassa paloi leiskuva tuli, jonka liekkien hohde karkeloi muinaisilla, kuparisilla ja tinaisilla seinäkoristuksilla. Huoneen yhdellä seinustalla oli pieni tarjoilupöytä; ja sen takana paitahihasillaan seisoi teräväsilmäinen mies, jonka sileiksi ajeltujen, rattoisien huulien toisessa pielessä törrötti sikaari ja joka uutterasti kiilloitti viinilaseja.
"Hyvää huomenta, hyvät herrat!" hän tervehti sydämellisesti. "Kaunis aamu, herra Hollis, vuodenaikaan nähden. Miten voin palvella teitä ja ystäväänne, sir?"
Hollis vilkaisi ympäri huonetta — se oli tyhjä lukuun ottamatta heitä. Hän siirsi tuolin tarjoilupöydän ääreen, ja kehoitti Hetherwickia tekemään samoin.
"Me kai maistamme perin mainiota kuivaa sherryänne, Hudson", hän vastasi, "jos se vain on yhtä hyvää kuin viime kerralla".