"Aina täysikelpoista, herra Hollis, aina täysikelpoista, sir", vakuutti ravintoloitsija. "Tässä talossa ei milloinkaan ole huonoja lajeja, ei lisäkkeitä, eikä myös tarjoilla mitään entisen maineen nojalla, hyvät herrat! Täällä saa lasin yhtä hyvää kuivaa sherryä kuin sieltäkin, mistä sherryviiniä tuodaan, sir, ja sitä ei luullakseni voi väittää useimmista paikoista Englannissa. Täällä on kaikki parasta lajia, herra Hollis — kuten tiedätte!"
Hollis vastasi pienellä, keveällä leikkipuheella, kumartuen sitten äkkiä tarjoilupöydän ylitse.
"Hudson!" hän virkkoi tutunomaisesti. "Tällä ystävälläni on jotakin teille näytettävää." Kun Hetherwick hänen sanojensa johdosta oli ottanut muotokuvan esille, jatkoi hän: "Tunnetteko tuon naisen?"
Isäntä pani silmälasit nenälleen, käänsi kuvan valoon päin ja silmäili sitä tarkoin. Hänen huulensa tiukkenivat, laueten sitten pilkalliseen hymyyn.
"Kas vain!" hän äänsi miltei välinpitämättömästi. "Sama nainen, joka peijasi Malladale-vanhukselta timanttisen kaulaketjun. Niin, varmasti — rouva Whittingham!"
"Tuntisitteko hänet, jos kohtaisitte hänet — nyt?" tiedusti Hollis.
Ravintoloitsija tarttui erääseen lasiin ja alkoi kiilloittaa sitä tarmokkaasti.
"Kyllä!" hän vastasi yksikantaan. "Ja tuntisin hänet muustakin kuin kasvoista!"
Samassa astui sisään kaksi uutta vierasta, ja Hudson keskeytti puhelun tarjoillakseen heille. Pian he veivät lasinsa hauskaan nurkkaukseen lähelle tulta, ja isäntä kääntyi jälleen Hollisin ja Hetherwickin puoleen.
"Niin!" hän sanoi tutunomaiseen tapaan. "Jos tarvittaisiin, niin voisin tuntea sen olennon muustakin kuin hänen kasvoistaan, vaikka ne ovatkin kännin! Usein mainitsin Hannafordille, kun tämä innokkaasti etsi häntä, että jos varmistautuminen kävisi jollakin tavoin vaikeaksi, niin minä kyllä voisin todistaa hänen henkilöllisyytensä, jollei kukaan muu siihen kykenisi! Minä nähkääs olin paljon tekemisissä hänen kanssaan hänen asuessaan 'Valkoisessa Karhussa', ja sain tietää sellaista, mitä kukaan muu ei tiennyt."