"Se osoitti päivämäärän", huomautti Hetherwick.
"Niin tietystikin — päivä oli sama, jona Hannaford kuoli", vastasi Matherfield. "Panin sen tarkoin merkille! Kaikesta päättäen oli mies käynyt makuulle kuten tavallisestikin, lukenut lehteä jonkun aikaa, sammuttanut tulen, vaipunut uneen ja kuollut nukkuessaan."
"Niin! Entä kuoleman syy?" huudahti Hetherwick.
"Sama ajatus välähti minunkin mieleeni, kun tiesin, miten Hannafordille oli käynyt", sanoi Matherfield. "Mutta lääkäreiltä saamme siitä tarkat tiedot. Jatkaakseni kertomustani — mukanani oli yksi miehistäni; jätin hänet vahdiksi ja lähdin hankkimaan lisää apua ja kutsumaan Appleyardia. Hän tunsi heti vainajan samaksi henkilöksi, joka oli käynyt hänen luonaan. Ja sitäpaitsi löysimme oven avattuamme Appleyardin kirjeen, jossa hän pestasi miehen palvelukseensa, lattialta parin muun kirjeen vierestä. Siinä onkin jotakuinkin kaikki, mitä minulla on kerrottavaa. Nyt haluaisin vain tietää, tunnetteko varmasti vainajan samaksi mieheksi, jonka näitte Hannafordin seurassa. Myöskin aion aukaista huoneesta löydetyn lukitun lippaan; se saattaa sisältää jotakin sellaista, mikä meidän on hyvä tietää. Sanalla sanoen, olemme päässeet askeleen eteenpäin."
"Niin", myönsi Hetherwick. "Onhan se jotakin. Mutta vielä on jälellä etsintätyötä, Matherfield. Mielestäni on varmaa, että Granett kohtasi Hannafordin erottuaan Appleyardista, ja se osoittaa, että Granett ja Hannaford olivat vanhastaan tuttuja. Mutta jos he tapasivat toisensa kello kymmenen tai kohta sen jälkeen, niin minne he menivät, missä he viettivät aikansa mainitusta kellonlyönnistä siihen saakka, kunnes he astuivat vaununosastooni St. Jamesin puiston pysäkillä?"
"Mihin saakka siis?" kysyi Matherfield.
"Oli hyvinkin yli keskiyön — olin viimeisessä itään päin menevässä junassa", vastasi Hetherwick. "Ennätin siihen hädin tuskin Sloane-aukiolla. Ajasta saamme kuitenkin kyllä tarkan tiedon, minuutilleen. Mutta noiden kahden on kohdattuaan toisensa sattumalta, kuten oletan, täytynyt olla yhdessä kaksi tahi kolme tuntia. Missä? Siihen aikaan yöstä? Varmastikin voidaan se jollakin tavoin saada selville! Jonkun on jossakin täytynyt nähdä yhdessä nämä kaksi miestä, jotka kumpikin olivat varsin silmäänpistäviä! Tuntuu mahdottomalta, ettei heitä olisi nähty."
"Niin, mutta kokemukseni ovat osoittaneet, herra Hetherwick, että juuri mahdotonta tapahtuu", väitti Matherfield vastaan. "Tämänkaltaisessa mehiläispesässä, jossa kaikki kiihkeästi huolehtivat omista asioistaan, ei yhdeksänkymmentä yhdeksän ihmistä sadasta koskaan huomaa mitään, jollei sitä suoraan työnnetä ihan heidän silmiensä eteen. Jos saisimme tietää, olivatko Hannaford ja Granett sinä iltana yhdessä, missä he siinä tapauksessa olivat ja mihin Granett meni luikittuaan tiehensä Charing Crossilta, niin se luonnollisesti tekisi asian äärettömän paljon yksinkertaisemmaksi. Mutta miten voimme saada kaikesta siitä selkoa? Tästä jutusta on sanomalehdissä kirjoitettu tavattomasti, kuten tiedätte, herra Hetherwick — on julkaistu Hannafordin muotokuvia, yksityiskohtaisia selostuksia koko asiasta ja niin edelleen, mutta kuitenkin olemme saaneet hämmästyttävän vähän apua ja vielä niukemmin tietoja. Sanon teille, missä vika on, sir — meidän olisi saatava käsiimme se kookas miekkonen, joka kasvot kaulaliinan peitossa kohtasi Hannafordin Victoria-asemalla. Mutta kuka hän on?"
"Kuka tosiaankin?" kertasi Hetherwick. "Hän on kadonnut jäljettömiin."
"Niinpä kylläkin", virkkoi Matherfield reippaasti. "Mutta mahdotonta on aavistaa, milloin pääsee jäljille. Nythän kuitenkin jo olemme innoittavalla Fligwood's Rentsillä."