Auto pysähtyi synkän, korkeaseinämäisen, kivetyn kujan päähän; tällä hetkellä kuja, samoin kuin sen kummallakin puolella olevat ikkunat, näkyi olevan täynnä naisia ja lapsia. Koko paikka oli pimeä ja pahanhajuinen; Hetherwickia säälitti se onneton mies, jonka nurja onni oli pakottanut sijoittumaan tänne.
"Murha, itsemurha ja äkillinen kuolema ovat näistä ihmisistä taivaallisia tuulahduksia!" sanoi Matherfield heidän tunkeutuessaan rääsyihin puetun, likaisen tungoksen läpi. "Ne ovat elähdyttäviä tapahtumia yksitoikkoisessa elämässä. Nyt olemme perillä", hän lisäsi, kun he saapuivat ovelle, jonka edessä oli poliisi vahdissa. "Ja tässä ovat portaat. Varokaa lipeämistä, sillä astuimet ovat rikkinäiset ja käsipuut liukkaat liasta!"
Hetherwick seurasi varovasti opastaan talon yläkerrokseen. Siellä seisoi eräällä toisella ovella toinen poliisi, joka heidän saapuessaan katseli ulos porraskäytävän lianpimittämästä ikkunasta. Hänen ikävystyneet kasvonsa kirkastuivat, kun hän näki Matherfieldin. Astahtaen taaksepäin hän avasi tyynesti vieressään olevan oven. Molemmat tulokkaat menivät varpaillaan huoneeseen virkkamatta mitään; heitä odottava tehtävä piti heitä äänettöminä.
Huone oli, kuten Matherfield oli huomauttanut, köyhästi sisustettu, mutta puhdas ja hyvässä järjestyksessä, ja sen asukas oli ilmeisesti koettanut tehdä sen niin kodikkaaksi ja mukavaksi kuin hänen varansa suinkin myönsivät. Pöydällä oli pari hyvää painokuvaa, vanhan lipaston päällä viisi, kuusi kirjaa, uuninreunustalle sijoitetussa särkyneessä maljakossa joitakuita lakastuneita ja kuihtuneita kukkia. Hetherwick näki kaiken sen yhdellä silmäyksellä; sitten hän kääntyi Matherfieldiin päin, joka äänettömänä veti syrjään lakanan vuoteessa viruvan jäykän olennon kasvoilta ja olkapäiltä, katsoen samalla kysyvästi seuralaiseensa. Hetherwick silmäili vainajan kasvoja huolellisesti ja nyökkäsi.
"Niin!" hän äänsi. "Sama mies!"
"Aivan varmastiko?" tiedusti Matherfield.
"Ehdottoman varmasti", vakuutti Hetherwick. "Hän on sama mies, joka oli Hannafordin seurassa junassa. Tunsin hänet heti."
Matherfield levitti lakanan paikoilleen ja meni ikkunan ääressä olevan pienen pöydän luokse. Sillä oli lipas, nelikulmainen, vanhanaikainen kapine, jonka nurkissa oli metalliset vahvikkeet.
"Tämä on hänen tavaroistaan ainoa, jota voisi nimittää salaisen yksityiseksi", hän huomautti. "Se on lukittu, mutta minulla on tässä työase, joka avaa sen. Haluan tietää, mitä sen sisällä on — siellä saattaa olla jotakin sellaista, mistä saamme vihjauksen."
Hetherwick seisoi vieressä katsellen, kun Matherfield mursi lukon auki taskustaan ottamallansa vehkeellä ja alkoi tutkia lippaan sisältöä. Aluksi tuli sieltä esiin vain vähä sellaista, mikä näytti olevan omiaan selventämään asiaa. Siellä oli täydellinen puku ja siisti liinavaatteus; Granett oli nähtävästi huolellisesti säilyttänyt niitä parempien päivien varalle. Siellä oli lisää kirjoja, kaikki teknillisiä, kemian alalta; myös pieni rasia, joka sisälsi kemiallisia kojeita, ja toinen, jossa oli vaaka; kolmannesta löytyi mikroskooppi.