"Minä en tunne häntä", hän vastasi. "Hänen seurassaan oli eräs toinen mies. He tulivat yhdessä vaunuun St. Jamesin puiston pysäkillä. Te näitte toisenkin", hän jatkoi, kääntyen junailijaan päin. "Hän hyppäsi junasta silloin, kun te tulitte tänne, ja juoksi portaita myöten ylös, sanoen menevänsä noutamaan jotakuta läheisyydessä asuvaa lääkäriä."
"Kyllä minä näin hänet ja myöskin kuulin hänen sanansa", myönsi junailija, vilkaisten portaihin ja uloskäytävään päin. "Mutta hän ei ole palannut", hän lisäsi.
"Olisi parasta kantaa vainaja ulos", sanoi tohtori. "Viekää hänet jonnekin asemasillalle!"
Tällä välin oli vaunuun saapunut asemapoliisi. Hän ja rautatieläiset kantoivat kuolleen asemasillan poikki odotushuoneeseen. Arvellen, että häntä kenties tarvittaisiin, Hetherwick seurasi jälessä tohtorin seurassa. Hetherwickistä tuntui katkeran ivalliselta se, että juna huolettoman ja välinpitämättömän tasaisesti lähti liikkeelle, heti kun he olivat päässeet ulos.
"Hyvä Jumala!" hän mutisi enemmän itsekseen kuin vieressään astelevalle miehelle. "Tuo mies-parka oli elossa ja, mikäli minä saatoin erottaa, mitä parhaissa voimissa ja hyvällä tuulella vain muutamia minuutteja sitten!"
"Epäilemättä!" huomautti tohtori kuivasti. "Mutta nyt hän on kuollut.
Miten se kävi?"
Hetherwick kertoi hänelle kaikki lyhyesti.
"Ja toinen mies on — tipotiessään!" virkkoi tohtori. "Hm! Mutta kenenkään mieleen ei otaksuttavasti juolahtanut pidättää häntä. Entä jos hän ei tulekaan takaisin — mitäs sitten?"
"Ette kai epäile, että tässä on tehty rikos?" huudahti Hetherwick.
"Asianhaarat ovat omituiset", selitti hänen toverinsa. "Tekisi mieleni sanoa, että mies vain kuoli! Hän kuoli niin äkkiä kuin ihminen voi kuolla, ikäänkuin hänet olisi ammuttu tai sananmukaisesti räjäytetty sirpaleiksi. Se ilmenee kaikesta siitä, mitä te olette kertonut minulle, ymmärrättehän? Ja kysymyksessä saattaa olla — myrkytys. Palaako se toinen mies? Jollei —"