Silloin Hetherwick alkoi aprikoida, palaisikohan toinen mies. Hän ei ollut tullut takaisin kymmenen, ei viidentoista eikä kolmenkymmenen minuutin kuluttua. Mutta toisia oli saapunut, rientäen harmaaseinäiseen odotussaliin ja keräytyen sen pöydän ympärille, jolle vainaja oli nostettu. He olivat enimmäkseen viranomaisia ja poliiseja, ja pian tuli myöskin eräs poliisilääkäri mukanaan poliisikomisarjus, muuan Matherfield-niminen mies, joka tunsi Hetherwickin. Molempien lääkärien tarkastaessa vainajaa toistamiseen veti Matherfield Hetherwickin syrjään. Viimemainittu esitti selostuksensa uudelleen, tällä kertaa mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Matherfield kuunteli, pudistellen päätänsä.
"Se toinen mies ei palaa!" hän sanoi. "Hän on nyt ollut poissa puoli tuntia. Luuletteko hänen tietäneen, että vainaja oli kuollut, ennen kuin hän laittautui tiehensä?"
"Sitä en osaa väittää", vastasi Hetherwick. "Kaikki kävi niin äkkiä, että se oli ohitse, ennen kuin käsitin, mitä oli tapahtunut. Mutta varmasti näin toisen miehen nopeasti, mutta tarkoin tutkivan kuollutta. Sitten hän suorastaan syöksähti ovelle — hän oli ulkona ja juoksemassa portaita ylöspäin, ennen kuin juna ehti lopullisesti seisahtua."
"Voitteko kuvata häntä, herra Hetherwick?" tiedusti komisarjus.
"Kuvatako häntä? Kyllä. Ja tunnen hänet myöskin", vakuutti Hetherwick. "Hänellä oli mieleenpainuvat piirteet. Tuntisin hänet jälleen missä hyvänsä."
"Hyvä on, meidän on koetettava saada hänet käsiimme", virkkoi Matherfield. "Mutta nyt meidän on toimitettava vainaja ruumishuoneeseen ja pidettävä huolta siitä, että hänet tutkitaan tarkoin, joten saamme tietää, mitä hänelle on tapahtunut. Teidän olisi parasta tulla mukaan, herra Hetherwick — oikeastaan tarvitsenkin teitä.".
Hetherwick lähti — synkän kulkueen jälessä, astellen molempien lääkärien seurassa. Hänen oli taaskin kerrottava näkemänsä poliisilääkärille. Tämä kuten kaikki muutkin pudisti epäilevästi päätään kuullessaan kellertäväkasvoisen miehen katoamisesta.
"Se oli pelkkä veruke", hän virkkoi. "Läheisyydessä ei asu ainoatakaan lääkäriä. Ettekö saanut minkäänlaista vihiä — nimittäin heidän keskustelustaan — kuka vainaja on? Mainittiinko yhtään nimeä?"
"En kuullut mainittavan ainoatakaan nimeä", vastasi Hetherwick. "He eivät käyttäneet nimiä puhutellessaan toisiaan. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, kuka mies on."
Sen olisi hänkin halunnut tietää, jossakin oli vainajalla tietystikin ystäviä. Hän oli puhunut hotellistaan — ehkä siellä joku odotti hänen tuloaan, joku sellainen, jolle tieto hänen kuolemastaan aiheuttaisi ankaran säikähdyksen ja ehkä raskasta huolta. Ja melkeinpä pelokkaan huolestuneena hän odotti poliisien tutkiessa kuolleen miehen taskuja.