"Hyvä on", virkkoi Killick. "No te epäilemättä puhelitte aika paljon tästä asiasta. Kertoiko veljenne teille, mitä timantilla aiottiin tehdä? Oliko hänellä ostaja tiedossa?"
"Oli suunnilleen", vastasi John Purvis. "Hän sanoi, että Multenius ja Levendale tulisivat muodostamaan tai että he par'aikaa suunnittelivat yhtymän muodostamista ostaakseen sen häneltä. He aikoivat minun ymmärtääkseni hiottaa sen Amsterdamissa. Hän arveli saavansa tuolta yhtymältä kahdeksankymmentätuhatta puntaa."
"Mainitsiko hän muita nimiä kuin Multeniuksen ja Levendalen?"
"Ei ainoatakaan."
"Nyt vielä yksi kysymys. Missä te erositte veljestänne —
Plymouthissako?"
"Erosimme seuraavana aamuna", sanoi John Purvis. "Matkustimme yhdessä Exeteriin asti. Hän tuli Paddingtoniin, minä palasin maatilalleni. Enkä ole kuullut hänestä mitään sen jälkeen, kunnes luin sanomalehdistä hänestä."
Killick nousi ylös ja alkoi napittaa päällystakkiaan. Hän kääntyi poliisin puoleen.
"Nyt tiedätte, mitä halusimmekin tietää", hän sanoi. "Tuo timantti on kaiken alkusyy. Daniel Multenius kuristettiin tuon timantin vuoksi — Parslettin kuolema aiheutui tuosta timantista — kaikki on saanut siitä alkunsa. Ja nyt, kun te poliisiviranomaiset tiedätte tuon kaiken, tiedätte myös, mihin teidän on ryhdyttävä. Teidän on saatava käsiinne se mies tai ne miehet, jotka olivat Daniel Multeniuksen puodissa noin viiden aikana tuona määräpäivänä ja jotka veivät tuon timantin. Herra Purvis, viivyttekö nyt kaupungissa?"
Maanviljelijä pudisti päätään, mutta ei kieltävästi.
"En lähde Lontoosta, ennenkuin saan kuulla kuinka veljeni on käynyt", sanoi hän.