Yada nojautui taaksepäin mukavassa pieluksilla varustetussa tuolissaan ja loi katseensa kattoon. Äkkiä hän hypähti seisomaan.
"Suvaitsetteko vähän viskyä ja soodaa?" hän kysyi vieraan varaisesti ja ojensi puhtaan lasin Ayscoughille. "Niin — noudan toisen lasin toverillenne. Ottakaa itsellenne, olkaa hyvä. Minä katson muistikirjastani voidakseni vastata kysymykseemme. Suokaa anteeksi, hetkinen vain."
Hän meni huoneen poikki kirjoituspöydän luokse, joka oli nurkassa, ja otti käteensä imupaperin päällä olevan pikku muistikirjan. Hänen käännellessään sen lehtiä Ayscough, joka kaatoi itselleen ja Melkylle juomaa, iski merkitsevän näköisesti silmää toverilleen.
"En ole nähnyt herra Chang Litä enkä Chen Litä sen jälkeen kuin marraskuun kahdeksantenatoista aamulla", sanoi Yada äkkiä. Hän heitti kirjan takaisin pöydälle, palasi takan edessä olevalle matolle ja asettui seisomaan selin uuniin kädet housuntaskuissa. Hän kumarsi kohteliaasti, kun hänen vieraansa kohottivat lasinsa häneen päin. "Onko jotakin hullusti, herra etsiväkersantti?" hän kysyi.
Ayscoughin onnistui painaa jalallaan Melkyn jalkaa samalla kun hän vastasi suoraan tähän kysymykseen.
"Asianlaita on niin, herra Yada", hän vastasi, "että toinen noista nuorista miehistä on murhattu. Murhattu!"
Yadan selväpiirteiset kulmakarvat kohosivat vähän, mutta muuten ei hänen kasvoillaan mikään muuttunut. Hän katseli Ayscoughiin kiinteästi sekunnin pari sitten hän lausui yhden sanan:
"Kumpi?"
"Tohtori Pitteryn mukaan Chen Li", vastasi Ayscough. "Tohtori Pittery tunsi hänet. Hänet on murhattu, herra Yada! Veitsellä viilletty kurkkuun."
Salapoliisi näytti tuntevan jonkinlaista tyydytystä toistaessaan sanan murhattu, mutta se ei näyttänyt tekevän minkäänlaista vaikutusta japanilaiseen. Taas hän päästi suustaan yhden sanan.