"Niin epäilen", myönsi Ayscough. "Kiinalainen — hyvinkin kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti — mitä sanotte?" Äkkiä hän loi silmänsä Yadaan kysyvän näköisenä. "Kuinka paljon tiedätte näistä molemmista?"
"Hyvin vähän — paitsi että he olivat opintotovereitani", vastasi Yada.
"Joskus kävin heidän luonaan, he välistä täällä — siinä kaikki."
"Tohtori Pittery sanoo, etteivät he olleet veljiä", sanoi Ayscough.
"Niin minäkin luulen", virkkoi Yada. "Ystävyksiä vain."
"Voitteko kertoa meille mitään heidän tavoistaan ja oleskelupaikoistaan sekä siitä, mitä he ylimalkaan puuhailivat silloin kun eivät olleet sairaalassa?" kysyi salapoliisi.
"Minun ymmärtääkseni he olivat kotonaan lukemassa silloin, kun eivät olleet sairaalassa", vastasi Yada kuivasti. "He olivat ahkeria miehiä!" Ayscough nousi seisomaan. "Olen teille hyvin kiitollinen, herra Yada", hän sanoi. "Tulin luoksenne, koska nimenne mainittiin heidän ystävänään. Tietystikin suurin osa siitä, mitä olen teille kertonut, on sanomalehdissä huomisaamuna. Jos satutte kuulemaan jotakin tästä Chang Lista, niin ilmoitatte kai meille, herra Yada?"
Japanilainen hymyili vilpittömästi.
"Ei voine sattua mitään, herra etsiväkersantti", hän vastasi "En tiedä mitään muuta kuin mitä olen sanonut. Saadaksenne lisätietoja on teidän paras mennä Kiinan lähetystöön."
"Se on tosiaankin hyvä neuvo, kiitoksia", sanoi Ayscough.
Hän kumarsi ja poistui Melkyn kanssa. Päästyään tovereineen kadulle hän veti hänet sellaiseen paikkaan, joka oli täysin varjossa. Siellä oli tekeillä jonkinlaisia alkuvalmistuksia talon rakentamiseksi. Ayscough veti Melkyn telineen alle, joka ulottui sivukäytävän yläpuolelle.