"Varmaankin teitä ihmetytti miksi kerroin tuolle miehelle niin paljon?" hän kuiskasi. "Etenkin tuosta timantista? Mutta minulla oli omat syyni — ja varsinkin oli tärkeää kertoa hänelle sen arvosta."
"Sitä minä en olisi tehnyt, herra Ayscough", virkkoi Melky, "eikä sen minun ymmärtääkseni olisi tarvinnut tulla sanomalehtiinkään. Yleisön ei ole hyvä tietää, että Lontoossa on jossakin liikkeellä kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti — ja mitä tulee siihen, että kerroitte sen tuolle vinosilmäiselle miehelle —"
"Odottakaahan hetkinen, nuorukainen", keskeytti Ayscough. "Minulla oli omat syyni, vieläpä oikein hyvätkin. Kuulkaahan nyt, meidän on toistaiseksi pidettävä silmällä tuota ovea. Jos japanilainen tulee ulos, niin kuin minä otaksun hänen tulevan, niin lähdemme hänen jälkeensä. Ja koska olette nuorempi ja solakampi, ja vähemmän silmäänpistävä kuin minä, niin pysytelkää täällä kadun varjopuolella, jos hän tulee ulos, ja seuratkaa häntä turvallisen välimatkan päässä niin taitavasti kuin voitte. Minä tulen perässä."
"Mikä uusi yritys tämä on?" kysyi Melky.
"Älkää välittäkö siitä nyt", vastasi Ayscough. "Ja jos joudutte ajamaan häntä takaa ja hän ottaa ajurin, niin koettakaa pysytellä lähettyvillä. Nyt on aika paljon ihmisiä liikkeellä, ja jos olette varovainen, ei hän näe teitä. Ja — kas niin, mitä minä sanoin teille? Hän tulee nyt ulos! Olkaa taitava, siitä riippuu enemmän kuin arvaattekaan!"
Siitä ovesta, josta he olivat äsken tulleet, astui nyt esiin Yada, jonka saattoi selvästi nähdä kadun sille puolelle osuvassa kirkkaassa kuunvalossa. Hänen kuosikasta harmaata villapukuaan peitti paksu, turkiskauluksella varustettu päällystakki. Päässään hänellä oli kalpeita kasvojaan varjostamassa korkea musta hattu. Hän ei katsellut oikealle eikä vasemmalle, vaan käveli nopeasti Euston-kadulle päin. Kun hän oli päässyt noin kolmenkymmenen kyynärän päähän, työnsi Ayscough Melkyn eteensä heidän piilopaikastaan.
"Menkää te edellä", hän kuiskasi, "minä tulen jäljessänne. Pitäkää häntä silmällä niin kauan kuin voitte — enkö sanonut teille, että hän tulisi ulos meidän lähdettyämme? Olkaa varuillanne!"
Melky hiipi eteenpäin kadun varjonpuolisella käytävällä ja seurasi hoikkaa olentoa, joka käveli nopeasti kuun valossa. Hän riensi hänen jäljessään sairaalan ohitsekin vielä muutamia askelia, jolloin Yada äkkiä astui kadun poikki maanalaisen rautatien asemalle päin. Hän meni sisään siitä käytävästä, joka johti Cityyn meneville junille, ja katosi. Melky, joka ei oikein tietänyt, mitä oli tehtävä, melkein hyppeli kiihtymyksestä, kun Ayscough saapui hitaasti hänen luokseen. "Pian, pian!" huudahti Melky. "Hän meni alas tuonne — Cityn junille. Hän pääsee lähtemään, jollette käy häneen käsiksi!"
Mutta Ayscough pysyi levollisena ja sytytti tyynesti sikaarinsa uudelleen.
"Hyvä on, nuorukainen", hän sanoi "Antakaa hänen mennä nyt. Olen nähnyt, mitä odotinkin näkeväni."