"Onko tuo japanilainen lukittuna pieneen ullakkohuoneeseen?" kysyi Zillah. Melky naputteli nenänsä syrjää ja katseli kadulle sanaakaan lausumatta. Sivukäytävällä käveli hiljakseen eräs poliisi, joka oli tarpeeksi suuri kaikenlaisiin käytännöllisiin tehtäviin. Toinen, yhtä vahvan näköinen, katseli erästä myymälän akkunaa parinkymmenen metrin päässä kadun toisella puolella. Muutamien minuuttien kuluttua Melky oli tuonut heidät kummankin Multeniuksen arkihuoneeseen ja ilmaisi heille ja Zillahille pikaisesti, mutta tarkoin suunnitelmansa.
"Tiedätkö varmasti olevasi oikeassa, Melky?" kysyi Zillah. "Et suinkaan vain erehdy?"
"Minäkö!" huudahti Melky ivallisesti. "Saat nähdä sen minuutin kuluttua. Kas niin", hän lisäsi kääntyen poliisien puoleen. "Tulkaa vain rauhallisesti ylös ja tehkää aivan niin kuin olen teille sanonut. Pian saamme nähdä, millaisia erehdyksiä on tehty, Zillah!"
Yksin jäätyään Yada oli viettänyt aikaansa katselemalla ulos vankilansa likaisesta akkunasta. Näköalaa ei ollut juuri nimeksikään. Akkunasta saattoi erottaa vain joitakin sen kaupunginosan takapihoja. Hän tarkasteli asiaa siltä kannalta, millaisia pakomahdollisuuksia huoneesta olisi. Hänen alapuolellaan oli jonkinlainen ulkonema ja sopiva vesijohtoputki. Jos hätä tulisi, voisi hän käyttää tuota uhkarohkeaa laskeutumiskeinoa. Mutta sittenkin hän uskoi tuohon pieneen juutalaiseen ja vielä enemmän hän luotti tuon pienen juutalaisen suureen haluun päästä sadan punnan omistajaksi. Niin ovelasti hymyilevä pikku juutalainen oli huomannut, että nyt oli tilaisuus ansaitsi rahaa mukavalla tavalla, ja käyttänyt sitä hyväkseen. Ei ollut mitään huolestumisen syytä, tuumiskeli Yada itsekseen. Ja kuitenkin heräsi hänen mielessään kauhea epäilys. Mitähän, jos tuo Melky saatuaan maksuosoituksen haltuunsa ja vaihdettuaan sen käteiseksi, olisi lähtenyt karkuun kaikkien rahain kanssa eikä tulisi takaisin laisinkaan?
Melky palasi paljon nopeammin kuin Yada oli odottanutkaan. Hän avasi oven ja viittasi vankia portaiden yläpäässä olevalle pimeälle avopaikalle.
"Tulkaahan tänne hetkiseksi, herra", sanoi Melky ystävällisesti. "Vain sananen!"
Yada, joka ei osannut pelätä mitään, astui ulos — ja huomasi kahden tukevan poliisin tarttuvan lujasti hänen käsivarsiinsa. Poliisit olivat aivan hiljaa, mutta Melky nauroi iloisesti Yadan huudahtaessa ja kirotessa häntä. Nauraessaan Melky tunnusteli vankinsa taskut tottuneesti ja taitavasti ja löydettyään sen, mitä halusikin, hän antoi auttajainsa lukita Yadan taas ullakkohuoneeseen. Sitten hän meni molempien poliisien kanssa alakerran arkihuoneeseen ja laski siellä löytönsä heidän ja Zillahin eteen. Siinä oli suuri moninkertaiseen silkkipaperiin kääritty kellanpunainen timantti sekä paksu nippu seteleitä, joita sitoi toisiinsa kuminauha.
Nämä arvoesineet olivat huolimattomasti esillä siinä pöydällä, kun tunnin kuluttua Pilmanseyn teehuoneista palasi koko tutkijaseurue kolistellen myymälän kautta perähuoneeseen. Melky poltteli tyynenä sikaariaan ja tupakoi sittenkin vielä, kun opasti poliisikomisarjuksen ja hänen apulaisensa yläkertaan vangin luokse. Hän ei voinut olla käyttämättä hyväkseen sopivaa tilaisuutta, vaan kiusoitteli vähän Ayscoughia.
"Tällä kerralla teidät taas voitettiin, herra Ayscough", sanoi hän laskiessaan kätensä lukitun huoneen avaimelle. "Jollen minä nyt olisi nähnyt tuon nuoren herran lävitse —"
Mutta avatessaan oven Melky keskeytti itsetietoiset sanansa äkkiä. Hänen kasvoilleen levisi nolo ilme, kun hän sai tuijottaa tyhjään huoneeseen. Yada oli pannut niskansa vaaralle alttiiksi ja laskeutunut alas vesijohtotorvea myöten.