"Hänet tunnettiin kunnon mieheksi siinä kaupunginosassa", huomautti Ayscough tyynesti. "No niin, herra Multeniuksen tapasi eilen iltapäivällä noin puoli kuusi kuolleena myymälänsä perällä olevassa huoneessa tämä nuori mies, herra Lauriston, joka sattui pistäytymään sinne. Minä saavuin sinne myöskin muutamia minuutteja myöhemmin. Teidän kirjanne — sillä se se varmasti en — oli sen huoneen pöydällä. Tämä toinen nuori mies, herra Rubinstein, on herra Multeniuksen sukulainen ja hänen tekemiensä tiedustelujen nojalla on saatu ehdottomasti selville, että kirja ei ollut herra Multeniuksella pantattavana eikä myytävänä, vaikka se on varmasti joutunut sinne sillä välillä, jolloin te olitte kadottanut sen ja ennenkuin vanhus tavattiin kuolleena. Nyt me — poliisiviranomaiset — tahtoisimme tietää kuinka se joutui sinne. Ja sen vuoksi olen tullut teidän luoksenne. Mitä voitte kertoa minulle, herra Levendale?" Levendale, joka oli kuunnellut Ayscoughia hyvin tarkoin ja Lauristonin mielestä erittäin valppaasti, työnsi syrjään kirjeen, joka häneltä oli jäänyt kesken, ja katseli vieraitaan toista toisensa perästä. "Missä kirjani on?" hän kysyi. "Olkaa huoletta — se on turvassa, herra", virkkoi Melky. "Se on nyt lukon takana eräässä kaapissa siinä huoneessa, josta se löydettiinkin, ja avain on minun taskussani."
Levendale kääntyi salapoliisin puoleen vilkaisten taas hänen nimikorttiinsa.
"Kaikki mitä voin kertoa teille, herra Ayscough", hän virkkoi, "on — jotensakin — tyhjentävästi sanottu sanomalehti-ilmoituksessa. Tietysti voin sitä vähän täydentää. Kirja on erittäin arvokas. Minä olen nähkääs", hän jatkoi viitaten kädellään välinpitämättömästi kirjahyllyihin päin, "jonkinlainen harvinaisten kirjain kerääjä. Ostin tämän teoksen eilen iltapäivällä eräältä hyvin tunnetulta kauppiaalta High Holbornissa. Heti sen ostettuani nousin Cricklewoodin raitiovaunuun, josta astuin pois Chapel-kadulla — niin, tosiaankin Praed-kadun kulmassa, sillä halusin pistäytyä Great Western-hotellissa. Vasta sieltä tultuani huomasin jättäneeni kirjan raitiovaunuun — olin peräti vaipunut erään liikeasian pohtimiseen — olin pannut kirjan taakseni nurkkaan — ja tietysti olin unohtanut sen, niin kallisarvoinen kuin se onkin. Myöhemmin kysyin asiaa puhelimitse raitiotievirkailijoilta, mutta kun he eivät olleet kuulleet siitä mitään, lähetin ilmoituksen kaikkiin aamulehtiin. Olen hyvin iloinen saadessani nyt tiedon siitä ja mielihyvällä tulen palkitsemaan teidät", hän lopetti kääntyen Melkyyn päin. "Ja kunnollisesti, niin kuin lupasin." Mutta Melky ei tehnyt pienintäkään kiitollisuuden tai ilon merkkiä. Hän tarkasteli edessään olevaa rikasta miestä kiusallisella tavalla.
"Herra!" hän virkkoi äkkiä. "Haluaisin kysyä teiltä erästä asiaa."
Levendale rypisti vähän otsaansa. "No niin", hän sanoi sitten tylysti.
"Mikä se on?"
"Sanon sen heti", vastasi Melky. "Oliko tuo kirja kääritty paperiin?
Oliko sen ympärillä ruskea paperi teidän jättäessänne sen?"
Lauristonista näytti, että Levendale joutui jonkin verran hämilleen. Mutta jos niin oli, ei sitä kestänyt sekuntia kauemmin. Hän vastasi hyvin pian.
"Ei, sitä ei ollut", hän sanoi. "Minä toin sen myymälästä ihan sellaisena kuin se olikin. Miksi sitä kysytte?"
"Se on erittäin hienosti sidottu kirja", huomautti Melky. "Minä olisin luullut, että jos se olisi jäänyt raitiovaunuun, kuljettaja olisi huomannut sen pian."
"Niin minäkin", myönsi Levendale. "Onko vielä muuta?" hän lisäsi vilkaisten Ayscoughiin.