Zillah oli jo pukeutunut suruvaatteisiin isoisänsä kuoleman jälkeen. Hän oli ilmeisesti pahoillaan siitä, että oli joutunut todistajaksi, ja oikeuden puheenjohtaja supistikin hänen tehtävänsä mahdollisimman lyhyeksi. Nyt ei esitetty montakaan kysymystä, eikä Zillah puhunut pallon. Hän oli mennyt ostoksille puoli viisi edellisenä iltapäivänä, oli jättänyt yksin isoisänsä, joka oli täysin hyvässä voinnissa. Ukko oleskeli varsinaisessa myymälähuoneessa tekemättä mitään erikoisempaa, Zillah oli viipynyt poissa noin puoli tuntia ja palatessaan tavannut herra Ayscoughin, jonka tunsi ennestään, ja herra Lauristonin, jonka hän niinikään tunsi. Molemmat herrat olivat myymälässä, ja hänen isoisänsä makasi kuolleena viereisessä arkihuoneessa. Tytön todistuksen tultua näin pitkälle puheenjohtaja huomautti, ettei hän halunnut kysellä Zillahilta lisää nyt, vaan pyysi häntä jäämään saapuville. Rouva Goldmark oli tullut hänen mukanaan, ja molemmat naiset istuutuivat nyt Melkyn ja Lauristonin lähelle. Lauriston oli puolittain vakuutettu siitä, että hänen vuoronsa tulisi nyt.
Mutta nyt kutsuttiin esiin Ayscough antamaan lyhyt ja asiallinen selostus siitä, mitä hän tiesi. Hän oli mennyt tapaamaan herra Multeniusta liikeasiassa — hän otti par'aikaa selvää eräästä varastetusta esineestä, jonka luultiin pantatun Edgware-tien lähistölle. Hän kertoi, kuinka Lauriston törmäsi häntä vastaan hänen astuessaan myymälään, mitä Lauriston sanoi hänelle, mitä hän itse näki ja arvosteli, mitä tapahtui jälkeenpäin. Se oli vaatimaton ja asiallinen selostus, jossa ei ollut pienintäkään hämmästyksen, ennakkoluulon tai oman suunnitelman merkkiä — eikä kukaan kysynyt Ayscoughilta mitään äskeisen selityksen johdosta.
"Nyt ei ole ketään muita kuin te esiin kutsumatta", kuiskasi Melky Lauristonille. "Kertokaa visusti niistä penteleen sormuksista — ja varokaa tuota Parminteria!"
Mutta Melky erehtyi — viranomaisten silmät eivät kääntyneet Lauristonin, vaan oikeussalissa olevan yleisön penkkeihin päin aivan kuin etsiäkseen sieltä jotakin henkilöä.
"On eräs todistaja, joka on vapaaehtoisesti tarjoutunut esittämään mitä tietää", virkkoi puheenjohtaja. "Mielestäni se on erittäin tärkeää. Meidän on paras kuunnella sitä nyt tässä kohdassa. Benjamin Hollinshaw!"
Melkyltä pääsi omituinen murahdus, ja hän vilkaisi Lauristoniin.
"Tuolla miehellä on myymälä aivan vastapäätä. Hiivatti sentään — mitä hänellä on sanottavaa?"
Benjamin Hollinshaw astui esiin. Hän oli nuorehko, jokseenkin itsetietoisen näköinen henkilö, joka astui todistajain aitioon aivan kuin hän olisi koko ikänsä suorittanut erittäin tärkeitä asioita ja pitäisi täysin luonnollisena seikkana, että niin tulisi nytkin käymään. Hän vannoi valansa ja katseli oikeusistuimen jäseniä vähän ylpeän näköisenä juuri kuin ilmaistakseen, että hän tulisi nyt paljastamaan tärkeämpiä seikkoja kuin kukaan saattoi ymmärtää. Saatuaan kehoituksen ilmaista tietonsa hän kertoi mitä tiesi, ilmeisestikin nauttien sen esittämisestä. Hänellä oli kauppa Praed-kadun varrella, tarkemmin sanoen käytettyjen vaatteiden kauppa. Hän oli omistanut sen jo monta vuotta perintönä isältään. Tietysti hän muisti eilisen iltapäivän. Noin puoli kuusi hän seisoskeli myymälänsä ovella. Se oli suoraan vastapäätä Daniel Multeniuksen ovea. Oli tullut jo pimeä, ja kadulla oli jonkin verran sumuakin, ei paljoa, mutta sentään sakeahkosti. Daniel Multeniuksen akkuna oli valaistu, mutta vain parilla kaasulampulla. Panttitoimiston sisäänkäytävän yläpuolella oleva ulkoneva osoitekilpi oli valaistu. Seisoessaan siinä ovellaan ja katsellessaan Multeniuksen puolelle hän ei muutamaan minuuttiin nähnyt kenenkään menevän sinne sisälle tai lähtevän sieltä. Mutta sitten hän huomasi Edgware-tieltä päin tulevan nuoren miehen, jonka käytös aika lailla hämmästytti häntä. Kuljettuaan hitaasti Multeniuksen myymälän ohitse nuori mies pysähtyi, kääntyi ja rupesi katselemaan sisään ulko-oven yläruudusta. Kerran tai pari hän kurkisteli sieltä. Sitten hän meni akkunan äärimmäiseen reunaan ja katseli sisään yhtä uteliaasti ja tarkasti juuri kuin olisi tahtonut saada selville kuka sisällä oli. Hän asettautui sitten eri kohdille akkunan taakse koetellen, kuinka parhaiten näkisi sisään. Viimein hän meni sivukäytävään ja astui sisään siitä ovesta, jota panttitavaraa tuovat ihmiset tavallisesti käyttävät. Hollinshaw jäi sitten myymälänsä ovelle muutamiksi minuuteiksi — viipyen vielä siihen asti, kunnes äskeinen todistaja saapui paikalle. Hän näki Ayscoughin menevän sisään Multeniuksen ulko-ovesta ja pysähtyvän heti — sitten ovi sulkeutui, ja hän itse meni omaan myymäläänsä, sillä hänen vaimonsa kutsui häntä juuri silloin teelle. "Näittekö mainitsemanne nuoren miehen aivan selvästi?" kysyi ruumiintarkastaja.
"Yhtä selvästi kuin teidätkin", vastasi todistaja.
"Näettekö hänet täällä?"