"Suokaa anteeksi, herra Ayscough", hän virkkoi. "Saanko vaihtaa muutaman sanan kanssanne? Tunnettehan minut, herra Ayscough?"
Ayscough katseli häntä terävästi. "Herra Goodyer, eikö niin?" hän kysyi. "Niin, nyt muistankin. Mistä on kysymys? Voitte huoletta puhua tämän herran kuullen."
"Se koskee viime yön juttua — Parslettia", virkkoi Goodyer vetäen salapoliisin syrjään ja alentaen ääntään, niin että ohikulkijat eivät kuulisi. "Siinä on eräs seikka, josta minun on puhuttava teille — olen kuullut asiasta Parslettin vaimolta. Mutta en ole maininnut hänelle siitä, mitä teille ilmaisen, herra Ayscough."
"Ja mitä se on?" kysyi salapoliisi.
"Omistan nähkääs sen talon, jossa Parslett asuu", jatkoi Goodyer. "Hänellä on jo muutamia vuosia ollut sekä myymälänsä että asuntonsa minun talossani. Syystä tai toisesta ei Parslett ole viime aikoina menestynyt oikein hyvin, ja hän oli minulle velkaa puolen vuoden vuokran. Näin hänet eilen ja sanoin, että minun oli saatava rahat heti. Minä suorastaan ahdistin häntä kovasti niistä — olin käynyt hänen luonaan pari kolme viikkoa aikaisemmin ja saatoin nähdä, ettei laisinkaan kannattanut antaa asian jatkua ennallaan. Hän oli ollut surkeana asian johdosta edellisellä viikolla, mutta eilen illalla hän oli hyvin luottavaisella mielellä. 'Teidän ei tarvitse laisinkaan olla levoton, hän virkkoi. Tänä iltana minulle suoritetaan sievä summa rahaa, ja minä selvitän asiani kanssanne, ennenkuin lasken pääni yön lepoon', hän virkkoi. 'En voi määrätä sitä minuutilleen, mutta voitte luottaa siihen, että käyn luonanne ennen kello yhtätoista ja tuon rahat tullessani.' Ja hän oli niin varma siitä, herra Ayscough, että en sanonut mitään muuta kuin mainitsin olevani hyvin kiitollinen siitä ja lupasin istua valveilla häntä odottaen, Ja", lopetti Goodyer, "minä odotin puoli yhteen, mutta hän ei tullut. Tänä aamuna tietysti tulin käymään tänne ja silloin kuulin mitä oli tapahtunut — kuinka hänet oli tavattu henkihieverissään kadulla ja kuinka hän sitten oli kuollut — viisikymmentä kultapuntaa taskussaan. Niihin rahoihin hän tietysti oli vedonnut, herra Ayscough."
"Oletteko puhunut tästä kenellekään?" kysyi Ayscough.
"En edes leskelle enkä kenellekään muulle kuin teille", vastasi Goodyer.
"Älkää puhukokaan siitä", sanoi Ayscough. "Säilyttäkää se omana tietonanne, kunnes minä ilmoitan toisin. Ette kuullut Parslettilta mitään siitä, mistä hän odotti rahaa?"
"En yhtä tavuakaan", vastasi Goodyer. "Mutta sen huomasin, että hän oli ehdottoman varma sen saamisesta."
"No niin, vaietkaa nyt tarkoin asiasta", jatkoi Ayscough. "Asiassa pannaan tietysti toimeen tutkinto, ja minä kyllä huolehdin siitä, että teidän tietonne tulee siellä kuuluville. Tässä asiassa on jotakin salaperäistä, herra Goodyer, ja sen selvittelemisessä on aika työ."