"Miksi herra Levendale sanoi jättäneensä kirjan raitiovaunuun, kun näin hänen poistuvan vaunusta kirja kädessä ja lähtevän kävelemään se mukanaan Praed-katua?" hän kysyi. "Eikö näytä aivan siltä kuin hän olisi sama henkilö, joka jätti kirjan siihen huoneeseen, jossa vanhus tavattiin kuolleena?"
"Ehkäpä siinä juuri onkin oikea syy siihen, minkä vuoksi hän ei soisi ihmisten tietävän, että hän on jättänyt sen sinne", huomautti Purdie tyynesti. "Tähän kaikkeen kätkeytyy varmasti enemmän kuin mitä pinnalta näkee. Tahtoisitteko kuulla minun neuvoni? No niin — älkää puhuko kenellekään asiasta mitään, ennenkuin taas tapaamme. Minun täytyy taas nyt lähteä — hotellissani odottaa eräs mies minua. Saanhan taas tulla käymään?"
"Tietysti", vastasi Elsie ojentaen kätensä. "Tämä asia vaivaa mieltäni, sitä on turha kieltää, eikä minulla ole ketään, jolle siitä puhuisin. Tulkaa milloin tahansa."
Purdie hillitsi voimakkaan halunsa jäädä kauemmaksi ja suunnata keskustelun yksityisluontoisempiin asioihin. Mutta hän oli aito liikemies, ja nykyhetken asiat näyttivät hyvin tärkeiltä. Hän siis lupasi palata, kiiruhti hotelliinsa ja tapasi Melky Rubinsteinin astelemassa edes takaisin sisäänkäytävän ulkopuolella. Purdie taputti Melkyä olkapäälle ja viittasi häntä tulemaan kanssaan Praed-kadulle.
"Kuulkaahan", hän virkkoi. "Pyytäisin teitä viemään minut serkkunne luokse panttitoimistoon. Meidän täytyy puhella hänen kanssaan. Sanoittehan serkkunne ymmärtävän hyvin liikeasioita. Hän on siis sitä lajia, jonka kanssa voi keskustella niistä seikoista, vai mitä?"
"Serkkuni Zillah Wildrose on parhaita sen lajin ihmisiä", sanoi Melky juhlallisesti. "Hänellä on parempi nuppi hartioillaan kuin minulla — ja se on aika paljon se. Aioin pyytääkin teitä lähtemään sinne. Puhella — hiivatti sentään, herra Purdie — minusta tuntuu, että meidän täytyykin harrastaa sitä lajia aika paljon, ennenkuin asiat ovat selvillä. Mitä tuumitte tuosta viime yön jutusta? Tapasin juuri herra Ayscoughin, joka meni tästä ohitse, ja hän kertoi minulle sen kokonaan. Luuletteko sen olevan jollakin tavoin yhteydessä meidän asiamme kanssa?"
"En voi sanoa", vastasi Purdie. "Odottakaahan siksi, kunnes voimme puhella kaikesta serkkunne kanssa." Melky astui edellä sisään panttitoimiston sivuovesta. Vanhuksen kuoleman jälkeen liike oli pidetty suljettuna — Zillah oli kieltäytynyt kokonaan hoitelemasta asioita, kunnes hautajaiset olisivat ohitse. Hän otti vieraansa vastaan siinä arkihuoneessa, jossa Daniel-ukko oli tavattu kuolleena. Tarkasteltuaan tyttöä hetkisen ja vaihdettuaan hänen kanssaan muutamia sanoja Lauristonista Purdie ehdotti, että he istuutuisivat kaikki puhelemaan asioista.
"Malttakaas hetkinen!" sanoi Melky. "Jos me aiomme pitää ministeriön neuvottelun, herra, niin erään naisen täytyy saada ottaa osaa siihen, nimittäin rouva Goldmarkin. Tiedän jotakin, johon hän voi antaa lisänsä. Mietiskelin juuri asioita teitä odotellessani, herra Purdie, ja aion kertoa teille ja Zillahille ja rouva Goldmarkille eräästä omituisesta seikasta, jonka tiedän. Minä noudan hänet — ja minun poissa ollessani Zillah voi näyttää teille sen kirjan, joka löydettiin täältä."
Purdie katseli uteliaana sitä espanjalaista käsikirjoitusta, joka tuntui niin tärkeältä tekijältä.
"Luullakseni ette ole nähnyt tätä koskaan ennen?" hän kysyi, kun Zillah pani sen pöydälle hänen eteensä. "Ja olen varma siitä, että se ei ollut täällä teidän lähtiessänne ulos tuona iltapäivänä ja jättäessänne isoisänne yksin?"