"Herra!" hän virkkoi. "Käykäämme nyt käsiksi asioihin! Mitä te nyt tiedätte tästä Levendalesta?"
"En paljon", vastasi Guyler. "Mutta minulla on vapaus kertoa, mitä tiedän. Olen ollut jossakin määrin vierivän kiven kaltainen, nähkääs. Olen harhaillut maailmassa yhdessä jos toisessakin paikassa, tehnyt yhtä ja toista, ja olen omalta kohdaltani kumonnut vanhan sananparren, sillä minun on onnistunut kerätä aika paljon sammalta vieriessäni. No niin, oleskelin Kap-kaupungissa jonkin aikaa viitisen vuotta sitten ja tapasin siellä Spencer Levendalen. Hän oli silloin jalokivikauppias — en voi täsmälleen sanoa mikä oli hänen alansa lähemmin määriteltynä, sillä en koskaan kuullut sitä tarkemmin. Mutta se tiedettiin yleisesti, että hän oli koonnut suuren omaisuuden ostamalla ja myymällä jalokiviä. Minä ja viisi muuta miestä — kaikki eri kansallisuuksia — olimme hyväksi avuksi Levendalelle eräässä suuressa kaupassa, jonka hän halusi hartaasti luonnistuvan — yhdentekevää mikä se oli — ja hän oli hyvin kiitollinen meille minun ymmärtääkseni. Ja kun me olimme kaikki rahan puolesta varsin toimeentulevia, ei hän voinut lahjoittaa meille shekkejä ja keksi sen vuoksi sellaisen keinon, että laitatti tarpeellisen määrän platinaisia irtonappeja — platinahan on niin kuin tiedätte kalleinta tunnettua metallia — ja jokaiseen irtonappiin kaiverrettiin huolellisesti hänen itse keksimänsä tunnusmerkki. Tässä ovat minun nappini — ja se, joka on herra Rubinsteinin hallussa, kuuluu toiseen samanlaiseen ryhmään. Mutta kuka nyt on se mies, joka on pudottanut kalvosimennappinsa?"
Purdie, joka oli kuunnellut amerikkalaisen kertomusta suurella mielenkiinnolla, esitti heti erään kysymyksen.
"Siihenhän saa vastauksen kysymällä teiltä erästä asiaa", hän virkkoi. "Te epäilemättä tiedätte niiden miesten nimet, joille nuo irtonapit jaeltiin?"
Mutta Purdien pettymykseksi amerikkalainen pudisti päätänsä.
"Kah, en vainkaan", hän vastasi. "Asianlaita on siten - niin kuin ymmärtäisitte, jos tuntisitte jutun yksityiskohdat — että tämä oli omituisenlaatuinen salaperäinen kauppa, jossa tarvittiin muutamain eri kansallisuuksiin kuuluvain miesten apua, eikä kukaan meistä tuntenut toisiaan. Mutta minä tapasin sattumalta sen englantilaisen, joka oli yksi meistä — jälkeenpäin. Tunsin hänet tietysti heti hänen irtonappiensa avulla."
"Ja kuka hän oli?" kysyi Purdie.
"Purvis-niminen mies, Stephen Purvis", vastasi Guyler. "Minun kaltaiseni mies, joka oli matkustellut vähän joka suunnalla ryhtyen milloin mihinkin hommaan mikäli siitä oli rahaa ansaittavissa. Tapasin hänet Johannesburgissa ehkä seuraavana vuonna sen jälkeen kun tuo kauppa oli tehty, josta mainitsin. Hän ei myöskään tietänyt, keitä nuo toiset miehet olivat."
"Ettekö ole kertaakaan nähnyt häntä sen jälkeen?" kysyi Purdie. "Ettekö tiedä missä hän on?"
"Minulla ei ole siitä pienintäkään aavistusta", virkkoi Guyler. "En ole puhellut hänen kanssaan useammin kuin sen yhden ainoan kerran, ja silloinkin vain noin tunnin ajan."