"Herra!" huudahti Melky kiihkeästi. "Voisitteko kuvailla nyt tämän
Purvisin? Vain suunnilleen?"
"Varmasti", vastasi amerikkalainen. "Nimittäin sellaisena kuin minä muistan hänet. Suurehko, isoluinen, karaistuneen näköinen — noin minun ikäiseni — sileäksi ajeltu — enemmän siirtomaissa oleskelleen kuin englantilaisen näköinen — hän oli ollut poikasesta asti Etelä-Afrikassa puuhaillen milloin mitäkin."
"Hiivatti sentään, tuopa kuulostaa olevan juuri sama mies, joka kävi rouva Goldmarkin ravintolassa", virkkoi Melky. "Ainakin rouva Goldmark on kuvaillut hänet juuri sellaiseksi."
"Niin, minä tosiaankin uskon hänet samaksi", huomautti Guyler. "Sitä minä olen arvellutkin koko ajan. Uskokaa minua, kun sanon, että tämä koko salaperäinen asia kiertyy erään jalokivijutun ympärille, johon tämän neidin isoisä, herra Spencer Levendale ja tuo Purvis-niminen mies ovat sekaantuneet — se on varma! Ja nyt on, minun vaatimattoman mielipiteeni mukaan, tärkeintä löytää heidät molemmat! Mitä nyt on tehty ja mitä aiotaan tehdä siinä suhteessa!"
Melky nyökkäsi Purdielle kehoitukseksi, että hän puhuisi.
"New Scotland Yardin etsivällävirastolla on Levendalen juttu hallussaan", sanoi Purdie. "Käväisimme siellä pikimmältään herra Multeniuksen lakimiehen kanssa tänä iltana. Mutta emme luonnollisestikaan voineet puhua mitään toisesta miehestä, koska emme vielä tietäneet hänestä mitään! Olisiko teillä mitään vastaan lähteä sinne huomisaamuna?"
"Ei suinkaan", vastasi Guyler reippaasti. "Asustan tässä hotellissa viikon parin ajan. Osuin tänne tullessani kaupunkiin pohjoisesta päin muutamia päiviä sitten. Tämä on minulle hyvin sopiva paikka, ja olen jokseenkin varma siitä, että asun täällä koko ajan, jonka nyt viivyn Lontoossa. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että sekaannun tähän juttuun. Mutta minun nähdäkseni on asia vielä hyvin hankalalla kannalla tämän nuoren herra Lauristonin kohdalta. Luin kaikki sanomalehdet huolellisesti ja ymmärsin hänen tukalan tilansa. Nimittäin nuo sormukset?"
Zillah muisti äkkiä kaikki, mitä Ayscough oli kertonut hänelle sinä iltana. Hän oli unohtanut mistä syystä oli lähtenyt King's Crossille: niin kiihtyneenä hän oli kuunnellut amerikkalaisen kertomusta. Nyt hän kääntyi Purdien ja molempain toisten maanmiestensä puoleen.
"Olen aivan unohtanut!" hän huudahti. "Siinähän on vielä vaara. Ayscough on ollut tänä iltana käymässä liikkeessämme. Poliisit ovat tutkituttaneet asiantuntijalla sekä herra Lauristonin sormukset että ne, jotka olivat meidän tarjottimellamme. Hän väittää herra Lauristonin sormuksissa olevan salaisia jalokivikauppiaan merkkejä, jotka ovat aivan samanlaiset kuin meidänkin sormuksissamme. Ja se onkin aivan epäilemätöntä. Nyt ovat poliisit tietysti vakuutettuja, että nuo kaksi sormusta on otettu meidän tarjottimeltamme — ja — ja aikovat pidättää — Andien!"
Lauriston tuli ihan tummanpunaiseksi sulasta suuttumuksesta.