"Kaikki on perätöntä — mitä poliisi sanoo!" hän huudahti. "Minä olen saanut selville kuka antoi nuo sormukset äidilleni! Voin todistaa sen! En välitä hiventäkään poliiseista enkä heidän merkeistään — nuo sormukset ovat minun!"
Purdie laski rauhallisesti kätensä Lauristonin käsivarrelle.
"Eihän kukaan meistä vielä tiedä mitä olet tehnyt tai saanut selville Peeblesissä noiden sormusten suhteen", hän virkkoi. "Kerrohan! Esitä vain lyhyet tosiasiat."
"Niin minä aionkin", virkkoi Lauriston yhä suutuksissaan. "Mietin koko asiaa perin pohjin matkustaessani täältä pois. Muistin, että jos Peeblesissä vielä eläisi joku, joka tietäisi äidistäni ja noista sormuksista, se olisi eräs hänen vanha ystävättärensä rouva Taggart — muistathan hänet, John?"
"Tunnen rouva Taggartin, jatka", virkkoi Purdie.
"En tietänyt vieläkö rouva Taggart eli", jatkoi Lauriston. "Mutta läksin liikkeelle varhain tänä aamuna ja tapasin hänet. Hän muistaa nuo sormukset ihan hyvin ja kuvaili ne tarkoin. Vieläpä häin kertoi sellaistakin, jota minä en tietänyt nimittäin kuinka ne joutuivat äidilleni. John, sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin että isäni ja äitini eivät olleet kovinkaan varakkaita, ja että äidilläni oli tapana ansaita lisärahoja vuokraamalla huoneita kesäasukkaille. Eräänä kesänä hänellä oli vuokralaisenaan muuan lontoolainen lakimies herra Killick, joka viipyi kuukauden päivät. Tai hän ainakin tuli vain kuukaudeksi, mutta sairastui ja viipyi yli kaksi kuukautta. Äitini hoiti häntä hänen sairautensa aikana, ja Lontooseen palattuaan herra Killick lähetti hänelle nuo sormukset. Ja jos niissä on merkkejä", lopetti Lauriston, "jotka ovat samanlaisia kuin tuolla tarjottimellakin olevissa sormuksissa, niin en voi sanoa mitään muuta kuin että niiden merkkien täytyi olla sormuksissa silloin kun herra Killick osti ne! Sillä ne ovat siitä pitäen olleet meidän hallussamme — äitini ja minun — kunnes vein ne panttitoimistoon?"
Zillah taputti äkkiä käsiään, ja hän ja Melky vaihtoivat paljon puhuvan silmäyksen, jota toiset eivät ymmärtäneet.
"Niin se on!" Zillah huudahti. "Se minua juuri hämmästyttikin alussa.
Nyt on enää ole ihmeissäni. Melky tietää, mitä tarkoitan."
"Se, mitä hän tarkoittaa, herra", virkkoi Melky taputtaen Purdien käsivartta, "on juuri sama asia, joka minuakin alussa hämmästytti. Se on juuri niin kuin herra Lauriston sanoo — nuo salaiset merkit olivat sormuksissa silloin kun herra Killick osti ne. Nuo kaksi sormusta sekä ne tarjottimella olevat sormukset, joista oli kysymys. ovat lähteneet saman tekijän käsistä Tuossa kaikessa ei ole mitään kummallista minulle eikä Zillah-serkulleni. Me nähkääs olemme perillä tässä ammatissa. Mutta nuo poliisit! Ne ovat niin epäluuloisia, että —. Mutta, hyvät herrat, nyt meidän on etsittävä käsiimme herra Killick."
"Aivan oikein", myönsi Purdie. "Mistä hänet löytää, Andie?"