"Sitä minä sanoinkin muutamia minuutteja sitten", mutisi New Scotland Yardin mies. "Se on peräti monimutkainen juttu. Sitä ei selvitetäkään viidessä minuutissa."
"Ei edes kymmenessä", sanoi Ayscough lyhyesti. Hän vilkaisi Guyleriin.
"Tuntisitteko varmasti tuon Purvisin, jos näkisitte hänet?" hän kysyi.
"Tottahan nyt", vastasi amerikkalainen. "Niin luulen, ja jos hän on sama mies, joka nähtiin ruokapaikassa muutamia päiviä sitten, ei hän ole laisinkaan muuttunut — tai ei ainakaan paljon."
Kirjoituspöydän ääressä istuva mies kääntyi Purdieen ja vilkaisi sitten
Lauristoniin.
"Mitä kuuluu noista sormuksista?" hän kysyi. "Mitä herra Lauristonilla on sanottavana?"
"Anna minun kertoa", sanoi Purdie Lauristonin aikoessa ruveta puhumaan "Herra Lauriston", hän jatkoi, "on ollut Peeblesissä, jossa hänen isänsä ja äitinsä ovat asuneet. Hän on tavannut erään heidän vanhan ystävänsä rouva Taggartin, joka muistaa sormukset aivan hyvin Sitä paitsi rouva Taggart tietää, että rouva Lauriston-vainaja oli saanut ne Edward Killickiltä, lontoolaiselta lakimieheltä, joka tietysti voi tuntea ne. Mitä niissä oleviin merkkeihin tulee, luulen teidän löytävän niihin ammattiselityksen — nuo sormukset samoin kuin herra Multeniuksen tarjottimellekin kerätyt ovat luultavasti saman miehen tekemät. Selailtuani osoiteluetteloa olen huomannut, että herra Edward Killick on luopunut asianajajantoimestaan, mutta samalla saa myös nähdä, että hän on vielä elossa ja ehdotan, että hänet kutsuttaisiin tänne. Sillä välin haluaisin tietää miten aiotte menetellä herra Lauristonin suhteen. Tässä hän on."
Ylempi virkamies vilkaisi New Scotland Yardin mieheen.
"Luullakseni teikäläiset ovat nyt ottaneet tämän jutun kokonaan haltuunsa?" hän kysyi.
"Täydelleen", vastasi salapoliisi.
"Oletteko saanut joitakin ohjeita herra Lauristonin suhteen?" kysyi virkamies. "Ettekö? Herra Lauriston on siis vapaa lähtemään minne haluaa, mikäli se meistä riippuu", hän lisäsi kääntyen Purdieen. "Mutta hänen olisi ehdottomasti paras pysyä saapuvilla, kunnes kaikki on selvitetty."