"Kerron teille tarkasti, mitä hän sanoi", vastasin. "Hän sanoi: 'Ei niin paljon vaaraa kuin vaikeuksia, vaikka en tahdo kieltää sitäkään, että voin ehkä joutua vaaraankin.' Niin juuri hän sanoi."
"Aivan niin", huomautti komissaari. "Kertoiko hän teille jotakin muutakin?"
"Hän ei kertonut minulle mitään, paitsi sen, että toivoo saavansa haltuunsa ehkä jotakin", vastasin. "Jos tunnette herra Parslewen, tiedätte varmaankin, että hän muutamissa tilaisuuksissa, milloin se häntä miellyttää, voi olla epämääräinen ja epäselvä."
"Minä tunnen kyllä herra Parslewen tarpeeksi hyvin", vastasi hän veitikkamaisesti naurahtaen. "Hyvin kummallinen herrasmies, samainen Parslewe, ja tavattoman halukas seuraamaan omaa mieltään, kulkemaan omaa tietään ja toimimaan omalla tavallaan kaikissa asioissa. Koko Northumberlandissa ei ole ainoatakaan hänen virkaveljeään, joka ei tietäisi sitä, herra Craye. Te ette siis aavista lainkaan, minne nyt olemme menossa?"
"En ollenkaan!"
"No niin, koska hän on luvannut teidän tulla mukaamme, voin sen vallan hyvin kertoakin teille", sanoi hän nauraen jälleen. "Olemme menossa erään Bickerdale-nimisen läkki- ja kuparisepän taloon ja työpajaan, jotka sijaitsevat erään sivukadun varrella tässä läheisyydessä. Sinne juuri on herra Parslewe mennyt."
Minun olisi tietysti pitänyt arvata se. Tunsin itseni hyvin tyhmäksi, kun en ollut osannut ajatella sitä ennen. Mutta säpsähdin kuitenkin tahtomattani.
"Te näytätte tuntevan tuon nimen", sanoi komissaari.
"Niin, minä tunnen sen", myönsin. "Olen käynyt tuossa kaupassa. Vai sinne hän onkin mennyt."
"Sieltä pitää meidän häntä joka tapauksessa hakea", vastasi hän. "Mutta en tiedä, löydämmekö häntä sieltä tahi jos löydämme, niin millaisissa olosuhteissa. Noudatamme nyt kuitenkin hänen määräyksiään, ja tässä on tuon sivukadun kulma."