"Hän oli siis varma sukulaisuudestanne?" kysyi herra Charles.
"Hän ei voinut muuta", sanoi Parslewe kuivasti. "Esine on tässä eikä sitä voida kieltää. Mutta emme puhuneet laajalti siitä saatuamme sen kerran selväksi. Yhteinen makumme ja rakkautemme vanhoihin esineihin yhdisti meitä paremmin. Ja seuraavana päivänä vanhus ajoi Kruunuun minun ollessani jossakin kaupungilla ja jätti sinne minulle osoitetun käärön. Se sisälsi tämän kuparilippaan, joka on ollut perheen hallussa, en tiedäkään, kuinka kauan aikaa, ja noin kuusi tahi seitsemän vanhaa kirjaa, joita olin ihaillut. Lahja oli suurenmoinen. Kirjoitin hänelle kauniin kiitoskirjeen ja vein lahjani kotiini tietämättä lainkaan, muistakaa se", lisäsi Parslewe katsoen meihin äkkiä terävästi, "mitä tämä lipas sisälsi."
Herra Charles alkoi käydä hyvin tarkkaavaiseksi. Hän oli sellaisen miehen näköinen, joka on päässyt varmuuteen siitä, että hän tulee saamaan selville jotakin.
"Hyvä herra", hän sanoi, "mitä se sitten sisälsi?"
Parslewe otti lippaan käteensä ja koputti siihen merkitsevästi sormellaan.
"En milloinkaan tiennyt sen sisältävän mitään, ennen kuin noin kuusineljättä tuntia sitten", vastasi hän. "En olisi saanut sitä ikinä selvillekään, elleivät miehenne olisi nostaneet sellaista melua siitä. Mutta kun te aloititte, kun kuulin Crayelta teidän itsenne olevan saalistamassa tuolla Northumberlandissa, aloin minäkin tietysti miettiä asioita. Ja minusta näytti siltä, että salaisuus oli tuon Bickerdalen hallussa, jolle olin luovuttanut lippaan korjattavaksi ja joka sai pitää sitä hallussaan tarpeeksi kauan voidakseen tutustua siihen paremmin kuin minä. Mieleeni juolahti, että Bickerdale, tyytymättä siihen, mitä hän oli saanut teiltä ilmoitettuaan lippaan säilytyspaikan, oli löytänyt siitä jotakin, jota hän säilytti toisen suuremman palkinnon toivossa. Matkustin sen vuoksi Newcastleen ja aloin ottaa siitä selkoa. Ja sainkin asiasta selvän, vaikka en vieläkään tiedä, milloin Bickerdale löysi erään asiakirjan lippaasta; havaitsin kuitenkin, että hänellä oli se hallussaan. Ja Crayen ja teidän valtuutettunne Pawleyn läsnäollessa, jolle minä vähää ennen uskoin muutamia tietoja, pakotin Bickerdalen luovuttamaan asiakirjan minulle. Se on nyt hallussani. Ja se ratkaisee kysymyksen, joka on vaivannut teitä."
Herra Charles alkoi käydä yhä kärsimättömämmäksi, hänen lihavat valkoiset sormensa rummuttivat pöytää. Ja kun Parslewe lopetti, puhkesi hänen kärsimättömyytensä esille nopeana kysymyksenä:
"Mikä tuo asiakirja on?"
Parslewe hymyili kääntäen lippaan niin, että sen neljä pyöreätä nuppimaista jalkaa tulivat ylimmäisiksi.
"Näytän sen teille", hän sanoi. "Ja minä näytän teille samalla senkin, minne vanha Matthew Palkeney oli piilottanut sen, aikoen ehkä ennen kuolemaansa kertoa teille, Sperrigoe, sen kätköpaikan. Katsokaahan nyt, tässä lippaassa on toinenkin pohja. Nämä nupit on kierrettävä irti näin, toinen toisensa jälkeen. Kun ne on irroitettu kuten nyt, otetaan tämä levy pois paikoiltaan, ja silloin nähdään, että sisäpohjan ja sen välissä on matala ontelo. Ja tässä on tuo asiakirja. Panin sen takaisin lippaaseen, että tekin näkisitte paikan, missä se on ollut piilossa."