Hän työnsi pöydän yli saman kuoren, jonka minä olin nähnyt hänen ottavan Bickerdalelta. Asianajaja tarttui siihen kiihkeästi. Hän levitti auki sen sisässä olevan postipaperiarkin, ja hänen terävät, tarkat silmänsä lukivat sen sisällön muutamissa sekunneissa. Hän haukkoi ilmaa, niin että hänen suuret kasvonsa punastuivat, ja katsoi sitten pöydän yli Parsleween.
"Hyvä Jumala, hyvä herra", hän huudahti, "tiedättekö, mikä tämä, mikä tämä tärkeimmistä tärkein asiakirja on?"
"Kyllä", vastasi Parslewe kuivasti. "Mutta nämä molemmat eivät tiedä."
Herra Charles kääntyi puoleemme. Luullakseni hän sai jotakin huojennusta hämmentyneille tunteilleen saadessaan kertoa jollekin kuulijalle jotakin.
"Tämä — tämä on testamentti", sanoi hän melkein pelonsekaisella korostuksella. "Kuolleen asiakkaani herra Matthew Palkeneyn tekemä testamentti. Hänen itsensä kirjoittama tavalliselle postipaperiarkille. Mutta se on täysin pätevä, asianomaisesti laadittu ja todistettu. Tunnen todistajatkin —"
"Niin minäkin", Parslewe huomautti nauraen. "Juttelin heidän molempien kanssa tänä aamuna ajaessamme tänne."
"Ja — ja, lyhyesti sanottuna, se on juuri sellainen kuin sanoin", jatkoi herra Charles. "Mikään ei voi kumota sitä. Ja siinä, niin harvoilla sanoilla kuin suinkin, herra Matthew Palkeney luovuttaa kaiken, mitä hän kuollessaan omistaa, herra Parslewelle. Ihmeellistä!"
Parslewe työnsi kätensä taskuunsa.
"Minä en näe siinä mitään niin erittäin ihmeellistä", huomautti hän kylmästi. "Mehän olimme samaa verta. Vanhus halusi varmaankin tehdä sen ja toteutti tuumansa. Mutta hän ei neuvotellut milloinkaan minun kanssani siitä, Sperrigoe."
"Sitä suurempi iloinen yllätys teille, hyvä herra!" huudahti Charles. Hän näytti joutuneen aivan toisenlaiselle tuulelle luettuaan testamentin vielä kerran läpi tarkkaavaisemmin kuin äsken. Hän hieroi käsiään, nauraa hihitti, säteili kaikille meille kolmelle ja näytti vapautuneen raskaasta, mieltä painavasta taakasta. "Sydämelliset onnitteluni, herra", jatkoi hän taivuttaen melkein kunnioittavasti päätään pöydän toista päätä kohti. "Herra Parslewe, olette saanut tämän perusteella haltuunne hyvin kauniin maatilan. Päärakennus on Englannin vanhimpia ja kauneimpia, tila on lumoava vaikkakin pieni, ja — ja, kuinka sen nyt sanoisinkaan, sen tulot arvioidaan noin viideksi- tahi kuudeksituhanneksi punnaksi vuodessa. Ihanaa!"