Neiti Pratt pudisti päätään.
"Viis siitä nyt", vastasi hän. "Kerron sen sinulle joskus toiste."
Sitten hän sanoi ystävälleen hyvästi ja poistui. Hän käveli hitaasti katua pitkin pää painuksissa ja katse kohdistettuna kivitykseen kuin syvissä mietteissä. Ja hän ajattelikin — ja miettimisensä tulokseksi hän äkkiä kohotti katseensa, kiiruhti kulkuaan, jätti kaupungin keskustan ja riensi suoraan Shelmoren yksityisasuntoon kaupungin laidalle. Siellä hän soitti ovikelloa ja kysyi, voisiko neiti Pratt tavata herra Shelmorea heti erään yksityisen ja hyvin tärkeän asian vuoksi.
Shelmore, joka juuri pelasi shakkia naimattoman tätinsä neiti Chaunceyn kanssa, katsoi ihmetellen tyttöä, joka ilmoitti hänelle Janen pyynnön.
"Neiti Prattko?" huudahti hän. "Kuka se on?"
"Rouva Champernownen sisäkkö, sir", vastasi tyttö.
Shelmore katsoi tätiinsä, shakkipöytään, uuninreunustalle kelloon ja vihdoin tyttöön.
"Opastakaa hänet työhuoneeseeni", sanoi hän.
Hän meni sinne itsekin hetkisen kuluttua ja näki Jane Prattin istuvan jäykkänä ja kalpeana suoraselustaisen tuolin reunalla. Tyttö nousi seisoalleen hänen tullessaan sisään ja kumarsi kohteliaasti. Shelmore huomasi heti, että tulija oli ilmeisesti kiihkoissaan, mutta kuitenkin päättäväinen ja luja — jossakin asiassa. Hän viittasi tyttöä istuutumaan nojatuoliin pöytänsä viereen.
"Istuutukaa", sanoi hän ystävällisesti. "Haluatteko keskustella kanssani ammattiini kuuluvasta asiasta?"