Palsford hymyili jälleen, otti esille lompakkonsa, haki sieltä kaikenlaisten paperien joukosta erään leikkeleen ja laski sen Shelmoren pöydälle. Shelmore huomasi katselevansa rouva Chainpernownen jäljennettyä kuvaa, jonka alle oli painettu muutamia rivejä.
"Esittääkö tämä kuva häntä?" kysyi Palsford lyhyesti. "Ehdottomasti!" vastasi Shelmore. "Kuva on otettu nykyään."
"Mainiota!" huomautti Palsford. "Rouva Champernowne, Southernstowen pormestari! Mutta minä tunnen tämän naisen ihan toiseksi henkilöksi!"
Shelmore säpsähti jälleen, ja hänen katseensa kävi epäileväksi. Mutta
Palsford vain hymyili.
"Toiseksi henkilöksi!" toisti hän. "Minä tunnen hänet erääksi rouva Arradeaneksi, joka asui syntymäkaupungissani noin parikymmentä vuotta sitten. Olen yhtä varma siitä, että Southernstowen rouva Champernowne ja entinen Normansholtin rouva Arradeane ovat yksi ja sama henkilö, kuin siitäkin, että tuo erittäin hauskan näköinen torninhuippu, jonka näen ikkunastanne, kuuluu Southernstowen tuomiokirkkoon."
Shelmoren tunteet olivat samanlaiset kuin ihmisen, joka on joutunut juuri kohotettavan verhon eteen. Mitä sen takana oli? Mutta ennenkuin hän ehti puhua, jatkoi Palsford, painaen sormellaan paperinpalaa.
"Minä satuin löytämään tämän vaimoni pöydältä", sanoi hän. "Tarkoitan lehteä, josta sen leikkasin — uudenaikaista hienoston lehteä. Tehän näette, herra Shelmore, mitä kuvan alla mainitaan — että rouva Champernowne menee piakkoin naimisiin asiakkaanne, sir Reville Childerstonen kanssa. Onko asia niin?"
"Kyllä — kyllä varmasti!" myönsi Shelmore. Palsford heilutteli imukettaan.
"Hyvä on!" sanoi hän. "Mutta jos hän on sama nainen, joksi häntä varmasti luulen, ei hän voi mennä" naimisiin sir Reville Childerstonen eikä kenenkään kanssa. Se on selvää!"
"Miksi?" kysyi Shelmore.