"Koska hänen entinen miehensä vielä elää!" vastasi Palsford kuivasti.
"Sen vuoksi juuri!"
"Tarkoitatte siis, että jos rouva Champernowne todellakin on rouva Arradeane, on olemassa joku Arradeane-niminen mies, hänen miehensä, joka todella vielä elää?" kysyi Shelmore. "Niinkö?"
"Joku mieskö? Niin, joku mies, vieläpä hänen aviomiehensä!" sanoi Palsford. "James Arradeane, tuon naisen mies, on vielä hengissä, sen vannon teille. Tai", lisäsi hän äkkiä, "hän eli ainakin neljä kuukautta sitten, enkä ole kuullut hänen kuolleen".
Shelmore istui tuijottaen vuorotellen kuvaan ja vieraaseensa. Hän kääntyi äkkiä Palsfordin puoleen ja kysyi tiukasti:
"Oliko teidän rouva Arradeanella muuan veli, joka asui hänen luonaan ja jota nimitettiin —"
"Herra Alfrediksi?" nauroi Palsford. "Juuri niin! Onko…"
"Rouvalla on!" sanoi Shelmore. "Hyvä Jumala, tämä on pahempaa kuin mikään muu!"
"Mikä on pahempaa kuin muu?" kysyi vieras.
Shelmore nousi tuoliltaan, työnsi kädet taskuihinsa ja alkoi kävellä edestakaisin huoneessa, nähtävästi syviin mietteihin vaipuneena. Palsford kiinnitti toisen savukkeen imukkeeseen ja jatkoi tyyntä tupakoimistaan. Vihdoin Shelmore palasi istumaan.
"Kuulkaahan nyt!" sanoi hän. "Oletteko lehdistä lukenut niin sanotusta
Southernstowen eli hiekkakuopan salaisuudesta — eräästä murhasta?"