Simmons pysähtyi tuijottaen jälleen, mutta ilme oli muuttunut.
"Mitä tarkoitatte?" kysyi hän.
"Tarkoitan, että epäilen veljeänne Johnia osalliseksi James Deanen murhaan ja että te olette ruvennut hänen apurikseen teon jälkeen", vastasi Mellapont. "No, poikaseni, miltä se teistä tuntuu? Ja nyt istuudutte kiltisti tuolle tuolille jälleen ja vastaatte kysymyksiini, tai muuten vangitsen teidät."
Simmons oli käynyt kalpeaksi, ja hänen likekkäiset silmänsä alkoivat kimallella kummallisesti. Mutta hän koetti hymyillä.
"Se kaikki on kirottua pötyä, Mellapont", aloitti hän koettaen kerskailla. "Tehän tiedätte…"
"Minä tiedän, että eilen illalla löytämänne revolveri kuuluu veljellenne, poikaseni, ja että tekin sen tiedätte", sanoi Mellapont. "Istuutukaa nyt ja vastatkaa kysymyksiini, tai muuten…"
Simmons istuutui tuolinsa reunalle ja työnsi kädet taskuihinsa äreän näköisenä.
"Minä en aio sanoa enkä tehdä mitään sellaista, mikä ehkä voi riistää minulta palkinnon", mutisi hän. "Minä olen työskennellyt kovasti saadakseni sen ja…"
"Jos neiti Pretty on sellainen aasi, että heittää rahansa empimättä teille, nuori mies, saatte ottaa ne vastaan enkä minä niistä yksityisesti tai virallisesti välitä", sanoi Mellapont. "Minä en välitä siitä, mitä kerrotte neiti Prettylle tai kuinka häntä huiputatte — tehän näytätte saaneen hänet jo pauloihinne melko lujasti. Haluan vain niitä tietoja, joita voitte minulle antaa. Tahdotte ehkä suojella veljeänne, vaikka päättäen siitä, mitä olen nähnyt ja kuullut teistä, te ette näytä pitävän sitäkään tärkeänä."
"Jokainen katsokoon omaa parastaan!" murahti Simmons. "Minun pitää ajatella itseäni."